fin   eng    


Päiväkirja

31.3.2010 Espoo

Viikonlopun SM-kilpailut Kontiolahdella päättivät kilpaurheilu-urani täydellisesti. Sain kokea ensimmäisen kerran Kangasniemen Kalskeen väreissä viestivoiton tunnelmat, hiihtää hopealle parisprintissä ja saapua hopeamitalistina maaliin 30 kilometrin perinteisestä kilpailusta Aikun saattelemana.

Viikonlopun aikana ehdin vaihtaa kuulumisia ja tunnelmia luultavasti useamman ihmisen kanssa kuin koskaan SM-kilpailuissa.

Sain runsaasti voimaa ihmisiltä, heidän kauniista sanoistaan. Joukossa oli tietenkin myös niitä, jotka toivoivat minun pyörtävän päätökseni.

Se kuitenkin pitää.

Kiitos kaikille paikan päällä olleille: teitte viimeisestä SM-kisaviikonlopustani valoisan ja hymyntäyteisen. Kiitos myös kaikille niille, jotka ovat muuten halunneet muistaa minua.

Terveisiä aurinkoisesta Espoosta! 

 

 18.3.2010 Falun

Huomenna käynnistyy urani viimeinen maailmancupin kisaviikonloppu. Falunissa hiihdetään viikonlopun aikana kolme kilpailua, joista ensimmäinen on edessä huomenna. Matka on 2,5km ja tekniikka perinteinen. Tour-muotoinen viikonloppu jatkuu lauantaina pursuitilla (5km perinteistä + 5km vapaata) ja päättyy takaa-ajona hiihdettävään vapaan kymppiin sunnuntaina.

Pienistä vatsaoireista huolimatta lähden huomiseen "murhamäen" valloitukseen iloisin mielin. 

 

12.3.2010 Oslo

Eilisestä Drammenin sprintistä jäi vähän hampaankoloon vaikka tautitausta huomioiden meno oli erinomaisen hyvää.

Aika-ajon neljäs sija antoi jo osviittaa päivän tilasta. 

Semifinaalissa alkumatkan ladunvaihto koitui kohtaloksi ja johti muutamaan hässäkkätilanteeseen erän edetessä. Kolmen kärki karkasi eikä aika riittänyt finaalikierrokselle.

Harmitti kyllä kovasti, koska meno maistui eilen kröhimisestä huolimatta. Sprintissä nopeasti tehtävät päätöksen koituvat joskus onneksi ja joskun epäonneksi. Yrittää silti kannattaa, koska passailemalla ei koskaan voita mitään. 

Sunnuntaina yritetään jo uudelleen. Tällä kertaa vapaan sprintissä. 

 

 

8.3.2010 Espoo

Melko sitkeä tauti, täytyy myöntää. Alkoi viattomasti yskimällä Vancouverista paluumatkan viime tunteina ja jo seuraavana päivänä oli kehittynyt keuhkoputken tulehdukseksi. Taisi olla torstai, kun ääntä ei enää lähtenyt nimeksikään. Perjantain hiihtolenkki, jonka kävin kokeeksi, jotta tietäisin voinko sunnuntaina Lahdessa startata, nosti lämmön.

Sen jälkeen yskimistä, niistämistä ja yskimistä. Tänään saan kuitenkin jälleen mennä suksille kuulostelemaan, miltä hengästyminen maistuu. Tavoite on päästä lähtemään Norjaan kisoihin. Drammenissa olisi torstaina tarjolla sprintti.

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ! 

 

21.1.2010 Espoo

Niinhän siinä sitten kävi, että juuri, kun ehdin iloita paluusta SM-laduille, homma meni puihin. Tänään ennen aamun treeniä olo oli omituisen väsynyt, mutta kävin silti sitkeästi tekemässä harjoituksen. Pakkasin treenin jälkeen laukut valmiiksi Keuruulle lähtöä varten. Olo muuttui kuitenkin väsyneemmäksi ja laitoin mittarin kainaloon. Lämpö oli koholla. Soitin läärärille kysyäkseni ohjeita. Koska ennen kuumeen mittaamista olin ottanut tulehduskipulääkkeen, lämpöä olisi oikeasti vielä enemmän kuin nyt oli. Kisat jäävät siis väliin.

Harmituksen määrä on suuri. Olisin halunnut hyvän kisan ennen lähtöä viimeistelyleirille. Nyt toivon kuitenkin, että tauti katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin ja suunnitelma lauantaista eteenpäin voisi mennä toivotusti. 

 

 

21.1.2010 Espoo

Viime kaudella en päässyt osallistumaan yhteenkään SM-kisastarttiin. Nyt edessä ovat tämän kauden ensimmäiset SM-kisat ja aikeissa on hiihtää huomenna Keuruulla perinteisen sprintti. Pakkasen on luvattu paukkuvan, joten katsotaan, miten kilpailujen käy.

Haluan kiittää kaikkia  i h a n i a  ihmisiä yhteydenotoista. Kirjeenne ja viesinne ovat lämmittäneet mieltäni.

Erityiskiitos Pekalle, sait minut suurenmoisen hyvälle tuulelle. 

 

14.1.2010 Otepää

Lensimme päiväkoneella Tallinnaan ja vaikka laukut tulivat koneesta, ne seikkailevat tällä hetkellä jossain välillä Tallinna-Otepää. Pakkasimme ne kentällä autoon, joka ei siis vieläkään ole löytänyt perille hotellillemme.

Onneksi olin pakannut käsimatkatavaroihin hiihtovarusteet ja pääsin heti saavuttuamme ladulle. Ja mikä baana siellä odottikaan!!!

Otepää näytti tänään jälleen, kuinka olosuhteet tehdään, kun kerrankin säiden setä on suosiollinen. Latu oli kuin rautatie. Kova, syvä ja juuri oikein ajettu. Pakkasta 14,7 astetta. 

Viikonlopun sääennuste lupaa upeaa talvista säätä, joten olosuhteiden pitäisi pysyä samankaltaisina. Se sopii minulle. 

 

2.1.2010 Oberhof / Tour de Ski 2.päivä

Neljäs sija tänään, 13,2 sekuntia kärjestä. Kowalczyk vei voiton, Aikku oli toinen ja Steira 7,5 sekuntia ennen minua kolmas.

Jyrkässä nousussa en pärjännyt kärjelle ja siinä tipahdin voittotaistelusta, mutta loivat nousut ja tasaiset menivät jo hyvin tänään! JESH!

Huomenna vuorossa on Oberhofin viimeinen osakilpailu, perinteisen sprintti. Sen jälkeen pakkaamme kassit ja matkustamme Prahaan, jossa hiihdetään ylihuomenna vapaan kaupunkisprintti.

Huomisen jälkeen päätän Tourin jatkosta. Tulin Tourille kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että halusin testata, kuinka paljon joulutauon harjoitteet auttoivat eteenpäin. Toiseksi siitä syystä, että muuten tammikuun alkuun ei olisi tullut lainkaan kovia kilpailuja.

Huomisen sprintin jälkeen on aika pohtia, kumpi vaihtoehto palvelee kauden päätavoitetta paremmin: hiihtää Tourilla lisää kilpailuja vai hiihtää vain ensimmäiset neljä ja seuraavan kerran Otepäässä.  

 

1.1.2010 Oberhof / Tour de Ski 1.päivä

Takana on tämän vuosikymmenen ensimmäisen Tour de Skin ensimmäinen osakilpailu. Oberhofissa hiihdettiin tänään vapaalla 2,8 kilometrin prologi. Lunta sateli kisan aikana, mutta keli oli tämän kauden kilpailuista liukkain.

Alkuyskimisen jälkeen loppumatka taittui mallikkaasti. Puolentoista kilometrin väliaikapisteestä maaliin jäin neljä sekuntia kärjelle. Ero kärkeen oli noin kymmenen sekuntia enemmän kuin viime vuonna, joten huomiselle perinteisen kympille asetelmat ovat hyvät. 

Huomenna ohjelmassa on siis tämän päivän tulosten perusteella, ansaituilla eroilla starttaava takaa-ajo. Sen kimppuun uudella innolla ja hyvällä mielellä! 

 

16.12.2009 Davos

Pakkanen saapui Davosiinkin. Tänään on viikon kylmin aamu, hotellin mittari näyttää neljäätoista. Se tarkoittaa sitä, että alempana laaksossa on kaksikymmentä astetta. Aamupäivän harjoitusta täytyy siirtää hieman, odotella auringon nousua ja ilman lämpenemistä. Laaksossa kulkeva joki tuottaa ilmaan sen verran kosteutta, että parikymmenasteinen pakkasilma todellakin pureutuu luihin saakka.

Vaikka kilpailuviikonlopun sijoitukset olivat viidentoista huonommalla puolella, kympin kilpailun viimeiset kolme kilometriä antoivat itselleni palautetta siitä, että keho alkaa astella kohti normaalimpaa tilaa. 6,8 kilometristä maaliin olin kilpailun viidenneksi nopein. Nopeimmin matkan taittoivat vain kilpailun neljä parasta.

Sunnuntaina olo oli aamulla jo lauantaita parempi. Kuitenkaan en saanut vielä sunnuntainakaan itsestäni tuotettua 1,4 kilometrin matkalle vauhtia, joka olisi muihin nähden riittävää.

No, jos lauantaina siihen meni 7 kilometriä kisavauhdilla, olisi kai ollut liikaa pyydetty, että sunnuntaina se olisi jo alkanut nollasta. 

Huomenna siirrymme Roglaan. Matka on pitkä ja alkaa aikaisin. Bussi starttaa aamukuudelta ja yhdeksän tunnin kuluttua siitä meidän tulisi olla Roglassa. Paikka onkin uusi, joten muuta tietoa meillä ei ole laduista kuin se, että hiihdämme 2,5 kilometrin luuppia. Se tarkoittaa sunnuntain 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa kuutta kierrosta, joten suhinaa riittänee. Lauantaina Roglassa hiihdetään perinteisen sprintti, joka ennakkotietojen mukaan on 1,4 kilometrin mittainen.

Nyt hyökkään tarkistamaan ilman ulkolämpötilan. Huuruista pakkaspäivää kaikille !

 

8.12.2009 Davos

Aamulla mittarissa miinus yksi. Lumisade. Pakkanen kirii asteella ja lumisade yltyy. Baana on ajettu aamuyöllä, joten ladut ovat sataneen lumen peittämät. Alla eilinen nuoskakeli. Haasteellinen perinteisen voitelukeli, siis.

MAHTAVAA!

On siis maanmainio keli testata pitopohjasuksia. (Eli; nämä ovat nyt sitten ne sukset, joissa pitoalue on karhennettu eikä pitovoidetta laiteta lainkaan. Sellaiset, joilla HeikkisMatti otti pronssia Liberecissä :-)) 

Ensiksi hiihdimme huoltomieheni Timo-Jaakko Salokankaan kanssa ladun esiin pieneltä pätkältä ja sitten pääsimme tositoimiin. Hiihdimme kuusi paria ristiin ja rastiin ja paras pari löytyi lopulta. 

Tämä oli erittäin hyvä testi, koska melko harvoin sattuu kohdalle harjoituksissa keli, jossa pitopohjia voi testata. 

HJYVA HJYVA! 

 

4.12.2009 Davos

Eilinen postikorttimaisema auringonpaisteineen ja lumikuorrutteisine kuusenoksineen on tänään piilossa pilviharson takana. Lunta sataa hentoisin hiutalein, mutta taivaan täydeltä. 

Vaikka jo ennen viime yön ja tämän päivän lumisadetta lunta oli riittävästi hiihtämiseen ja maisemointiin, eivät paikaliset tuudittaudu luonnon annin varaan. Koko eilisen päivän tykit jauhoivat lisää lunta kisaladulle ja rinteisiin. Luulen, että sama tahti jatkuu tänäänkin.

Tänä vuonna tänne on tiensä löytänyt myös useampi tuhat AIKUISTA hiihdon opiskelijaa. Todellkin, noin kaksi tuhatta aikuisiällä oppimisnälän löytänyttä maastohiihtäjää ahkeroi joka päivä laakson laduilla. He hiihtävät sauvoitta, harjoittelevat liukua ja ponnistuksen ajoitusta. Ovat siis perusasioiden äärellä ja iloisin mielin. Inspiroivaa.

 

29.11.2009 Ruka

Jahans. Sellainen päivä sitten tänään. Minuutti kärkeen ja sija 19. Täytyy mennä melko kauas taaksepäin ajassa, jotta perinteisen kympillä olo olisi ollut sellainen kuin tänään ja sijoitus 19.

Olen pettynyt tämän päivän suoritukseen. En todellakaan ollut ladulla häikäisevä eikä selitykseksi riitä se, että pito ei ollut priimaluokkaa. Analyysit on kuitenkin tehty ja itse tiedän, että kuntotekijät ovat kunnossa. Elimistö, lihaksisto ja hermosto täytyy nyt saada normaalitilaan. Sen jälkeen tuloksenteolle ei ole mitään estettä.

Keskiviikon lähtö Davosiin tule erittäin hyvään saumaan. Siellä on aikaa korjata tilannetta rauhassa. Helmikuuta kohti täysin tavoitteeseen uskoen! 

 

28.11.2009 Ruka

Kauden sprinttiavaus oli tänä vuonna sitten kahden startin mittainen. Aika-ajon kuudes sija oli luokkaa "ihan ok". Ensimmäisessä ja viimeiseksi jääneessä erässä olin ensimmäisen laskun jälkeisessä mutkassa hieman liian kiltti ja pehmoinen. Sen seurauksena jäin pussiin ja jouduin viimeisen nousun alla nousemaan täysin pystyyn ja päästämään kaikki ohitseni, jotta saisin nousuun vapaan ladun. No, sen kaltaista ylivoimaa en tänään ladulla osoittanut, että niiltä sijoilta olisin enempää noussut kuin nyt nousin.

Huomiseksi on jo uusi mato koukkua varten valmiina. 

 

26.11.2009 Ruka

Ajelin aamulla Rovaniemeltä pelipaikalle tänne Rukalle liukkaassa kelissä lumisateen saattelemana. Ja lunta on satanut koko päivän täälläkin. Vaikka eilen Ounasvaaralla ei lunta juuri maastossa ollutkaan, baana oli loistokunnossa ja sain tehtyä hyvän viimeistelyharjoituksen viikonlopun kisoja ajatellen.

Tänään hiihtelin kisalatua rauhallista peruskestävyysvauhtia ja huomenna käyn sitten sprinttiradan kimppuun. Lauantaina luvassa on sähäkkää sprinttausta ja sunnuntaina perinteisen kymppi.

Lauantaina tavoite on edetä sprintissä mahdollisimman pitkälle eli saada sitä kautta monta kovaa lähtöä, jotta sunnuntaina kone olisi kunnolla käynnissä. Mikäli tämä onnistuu, sunnuntaina pitäisi olla jo kärkikamppailuissa mukana. 

 

21.11.2009 Beitostølen

Saaliiksi tuli tänään kuudestoista sija maailmancupin avauksessa vapaan kympillä. Ero kärkeen oli aikamoinen, mutta erot kärkikolmikonkin välillä olivat suuret. Marit jätti kisassa kakkoseksi tullutta Kallaa puolisen minuuttia. Neljänteen sijaan oli eroa noin minuutti. Kisan toinen puolisko eli jälkimmäinen vitonen meni selkeästi paremmin. Ensimmäisellä sen sijaan liukastelin kuin vasta-alkaja jäisellä alustalla.

Huomenna on luvassa viesti. Tällä hetkellä sääennuste lupaa rajua lumisadetta kilpailun ajaksi ja mikäli ennuste toteutuu, tulee kisa olemaan varmasti tasainen vääntö joukkueiden välillä. Laskisin ennakkosuosikkien joukkoon meidän lisäksemme Norjan, Ruotsin ja Venäjän.

 

18.11.2009 Espoo

Kilpailukausi alkaa toden teolla ensi viikonloppuna Norjan Beitostölenissä, jonne lähdemme huomenna kukonlaulun aikaan. Avauskilpailuna lauantaina käydään kymppi vapaalla ja sunnuntaina vuorossa on viesti. Norjasta tulemme pikapikaa kotiin ja keskiviikkona matkustan jo pohjoiseen, kohti Rukaa. Matkalaukkuelämä alkaa siis, hep.

Koska kilpailukauden aikataulut on suunniteltu ja lyöty lukkoon jo pari kuukautta sitten, kaksi kolmasosaa joulukuun alusta vierähtää Keski-Euroopassa. Joulukuussa vietetty kaksiviikkoinen on aiempina vuosina tehnyt kunnon kehittymiselle hyvää ja tällä kokemuksella päädyimme tekemään samanlaisen suunnitelman tällekin vuodelle.

Koimme suurena kunnianosoituksena puolisoni Jarin kanssa saamamme kutsun Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Linnaan, mutta edellä mainitusta syystä johtuen emme valitettavasti pääse juhlaan.

Jospa alkava kausi toisi mukanaan uuden mahdollisuuden. 

 

16.11.2009 Espoo

Kotona jälleen. Eilen Oloksella tuli avattua kilpailukausi kympin vapaalla ja tavoitteet sen kilpailun osalta täyttyivät. Pyrin siirtämään itselleni tekniikkaan ankkuroituja juttuja kilpailuvauhtiin ja tässä onnistuin. Kisan tulos, ero kärkeen siis, oli toissijaista. Silloin, kun lihaksisto on harjoittelusta hidas, ei hengityksenkään osalta saa itseään tiukoille.

Niinpä olen enemmän kuin iloinen, että tukkoisella lihaksistolla pystyin pitämään tekniikan kasassa ja sain hiihtää melko pienillä selkäoireilla vapaan kilpailun. Yleensä kun nimenomaan tahmeilla lihaksissa oireilu lisääntyy.

Nämä kolme päivää kotona, ennen matkustusta torstaina Beitostöleniin, on tarkoitus palautella kroppa leiristä herkempään kuntoon.  

 

10.11.2009 Muonio, Olos

Onko HIEMAN kaunista tänään?! Aamun kylmin lukema mittarissa näytti neljäätoista pakkasastetta ja ensimmäisen kerran tälle talvelle sai pukeutua oikeaan talvisäähän. Sen lisäksi, että fyysisen kunnon kehityksen kannalta oli hyödyllistä nousta useaan otteeseen Oloksen latujen korkeimmalle kohdalle, oli myös henkisen kunnon kannalta palkitsevaa nähdä kerta toisensa jälkeen se maisema, joka mäen päältä tänään avautui. Vaaleanpunainen taivaanranta ja pakkasen huurruttamat puut. Huokaa. Ihastuksesta.

  
  

9.11.2009 Muonio, Olos

Tänään tulee täyteen viikko leireilyä täällä Oloksella. Leirijakso päättyy sunnuntaina Oloksen ensilumen kilpailuihin, joissa hiihdän sunnuntaina vapaan kympin. Tarkoitus on saada rankan kaksitoistapäiväisen leirin jälkeen yksi kisa alle ennen maailmancupin avausta Beitostölenissä. 

Aino-Kaisalle pisteet hienosta ideasta julkaista dopingtestien päivämäärät! Aion osallistua tähän julkaisemalla samoin omat päivämääräni. Tällä tavalla todellakin voidaan osoittaa, että ainakin meillä Suomessa testausta tehdään myös harjoituskaudella. 

 

25.10.2009 Rovaniemi

Leiri täällä Rovaniemellä on sujunut hyvin, ollut tuottoisa. Huomenna voi iloisin mielin suunnata kotiin viikoksi kevennetyn treenin pariin. Marraskuun alussa suuntaan viimeiselle pidemmälle harjoitusjaksolle Muonioon ennen kilpailukauden alkua. Muoniossa kilpailukausi itse asiassa alkaakin leirin päätteeksi. Se, missä kilpailuissa numerolapun rintaani Oloksen ensilumen kisoissa laitan, riippuu tuntemuksesta viikonlopun kynnyksellä. Ja siitä, millainen tarve maailmancup-kauden kilpailuja ajatellen on. Luultavasti kuitenkin hiihdän jomman kumman kympin kilpailuista, perinteisen tai vapaan. Katsotaan.

Nyt kuitenkin hyökkään vielä viikon viimeisen treenin kimppuun. Kuulumisiin. 

 

17.10.2009 Rovaniemi

Leiripaikka vaihtui Ramsausta Rovaniemeen melkoisen rivakasti. Koska kelit Ramsaussa menivät saikkaamiseksi, valmennusosasto oli valppaana ja lentoliput Suomeen olivat kädessä nopeasti sääennusteen näyttäessä, että epävarmat olosuhteet tulisivat jatkumaan luultavimmin koko viikon. Päätöstä helpottivat Suomesta kantautuneet tiedot, joiden mukaan pohjoisessa hiihtokelejä löytyisi jo useammasta hiihtokeskuksesta.

Ja nyt, ollessani Rovaniemellä hyvissä olosuhteissa, voin entistä huojentuneemmin todeta ratkaisun olleen täydellisen oikea. Täällä ensilumen latu on loistokunnossa. Lumi on ajettu ladulle kaikkien oppikirjan sääntöjen mukaan; se on säilynyt puhtaan valkeana. Lunta on paksulti ja baana ajettu tasaisesti. Näin pitää latuja tehdä ja hoitaa.

 

14.9.2009 Ramsau

Lunta oli satanut hiihtopaikalle 40cm eilisen ja viime yön aikana. Sade jatkui koko lenkin ajan tänäänkin ja ensimmäinen, vartin mittaiseksi lyhentynyt, lenkki oli melkoista jauholaarissa polkemista. Mutta sitten alusta alkoi kovettua ja loppuaika kahden tunnin treenistä tarjosi parasta luistelukeliä tällä leirillä. IHANAA! Lumi oli liukasta ja mikä tärkeintä; sitä vihdoin on! Sade jatkuu edelleen ainakin täällä alhaalla, tosin vetenä, joten luultavasti huomenna ylhäällä on vielä tätäkin päivää paremmat olosuhteet. Näillä näkymin saamme siis nauttia valkoisesta maisemasta viimeisinä kolmena hiihtoaamuna.

Railoja jäätiköllä tosin on vaarallisen paljon, tänään kaksi saksalaista putosi kävelymatkalla yhteen, jonka yli olin itse juuri hetkeä aiemmin hypännyt. Onneksi molemmat heistä saatiin miesvoimin ylös. Tällä leirillä näitä "läheltä piti"-tapauksia on ollut jo useita.  

  
  

12.9.2009

Viisi hiihtopäivää takana melko vähälumisella Ramsaun jäätiköllä. Tänään ylhäällä oli sumuisen kostea tunnelma. Näkyvyyttä muutama kymmenen metriä ja loppulenkistä kosteus tiivistyi tihkusateeksi. Keli oli silti perinteisellä hyvä. En muista, milloin jäätiköllä olisi ollut näin vähän lunta. Railoja en ole koskaan tällä hiihtopaikalla nähnyt yhtä paljon kuin tänä vuonna. Ladun paikkaa onkin vaihdettu tästä syystä edellisvuosista -ja vaihdetaan hieman joka päivä. Tänään railoja ei tosin sumussa juuri nähnyt.

Ruuhkaa ei ladulla ole. Joukkueista paikalle ovat löytäneet lisäksemme vain virolaiset ja japanilaiset. Sana vähälumisuudesta lie kiirinyt. Tänään edessä on vielä iltapäivän harjoitus ja huomenna sitten tämän leirin ensimmäinen lepopäivä. Jospa sen aikana lunta sataisi jäätikölle....

  
  

7.9.2009

Tänään lähdemme maajoukkueen leirille Ramsauhun. On kiva päästä kunnolla lumelle ja muutenkin tekemään tuttuun leiripaikkaan hyvää leirijaksoa. Odotan innolla ja täynnä tarmoa edessä olevaa rutistusta!

 

25.8.2009

Jälleen kuulumisia leirin lopuksi. Tällä erää leiri on ollut Vuokatissa ja hyvä on taas ollutkin! Muutama erittäin hyvä kova harjoitus vaaran nousuun ja tarpeellinen annos lumituntumaa putkessa. Tästä on erinomaisen hyvä jatkaa kohti Ramsaun ensimmäistä leiriä, joka koittaakin melko pian! 

 

1.8.2009

Huomista aamutreeniä vaille valmis on tämäkin leiri. Tänään piti vielä viimeisen kerran käydä nautiskelemassa samalla Piz Nairin huipulla, tällä kertaa vain jyrkemmän kautta. Treeniä on tullut aika reippaasti täällä olon (8 kokonaista harjoituspäivää) aikana ja ensi viikko menneekin kevyemmän harjoittelun merkeissä. Vapiskaa mustikka- ja sienimetsät :) ! Maajoukkueen Norjan leiri jää osaltani väliin ja seuraavan kerran minulla on ilo tavata joukkuetoverini Vuokatissa elokuun puolivälin jälkeen alkavalla leirillä.

 

28.7.2009

Terveiset Sveitsin St. Moritzista. Olen täällä nyt leirillä viidettä päivää ja yhtä monta päivää on vielä jäljellä. Puolivälin etapin kunniaksi kävin tänään valloittamassa jalkaisin Piz Nairin huipun (3086 metriä merenpinnan tasosta) ja olihan upea kokemus. Reitti ylös kulki vuoristopuron vartta ja sai hengen salpautumaan tämän tästä. Matkaan kului aika tarkkaan kaksi tuntia peruskestävyysvauhdilla.  Se olikin ensimmäinen kerta, kun kiipesin koko matkan itse. Yhtä korkealla on tullut käytyä, mutta osa matkasta on aina taitettu hissillä. Tänään vain alastuloon tarvittiin gondolia ja junaa. 

Täällä vuorenhuippujen seassa vilisee myös yleisurheiluhuippuja. Usean eri maan urheilijat ovat virittäytymässä MM-kisakuntoon samoissa maisemissa, joissa itse pohjaani luon. Tullee seurattua tämän vuoden yleisurheilukilpailut erityisen tarkkaan, josko silmään osuisi joku samassa luonasbuffetissa salaattia rouskuttanut atleetti.  

 

27.6.2009

Tämän kauden ensimmäinen kilpailu on nyt plakkarissa. Puoli tuntinen kympin kisa perinteisellä tyylillä lumella suomalaiskomennossa järjestyksessä; Aikku, minä, Pirjo ja Riikka. Olosuhteet poikkesivat monellakin tapaa talven vastaavasta kilpailusta. Ihan ensinnäkin, harvemmin sitä hiihdetään pelkkä numerolappu ylävartalon peittona (no, toppi oli tietenkin alla) ja ilman pipoa tai pantaa. Mahdollisimman vähäisestä varustuksesta huolimatta meinasi pää kuumuudesta poksahtaa. Toiseksi, ei sitä usein kävellä kolmea varttia reppu selässä, sukset ja sauvat olalla ylämäkeä kisapaikalle pää ja varpaat märkänä. Ja kolmanneksi, ei juuri koskaan tunnut yhtä pahalta - onneksi.

Kilpailu oli erinomainen harjoitus. Puoli tuntia korkeasykkeistä hiihtoa tähän aikaan harjoituskaudesta on mieluista herkkua vaikka kroppa ei toimikaan ja juuri siitä syystä. On aivan eri asia tehdä kova harjoitus kilpailussa ja vielä sillä omimmalla tavalla eli suksilla kuin esimerkiksi juoksemalla yksin. Niinpä olen ainakin itse erittäin tyytyväinen ja iloinen, että tulimme tänne kisaamaan.

Tänään vaihdamme maisemaa Northugin kotikuntaan Mosvikiin ja jatkamme siellä leiriä lauantaihin saakka. Nyt siis pakkauspuuhiin.

23.6.2009

Juhannus on lusittu ja suurimmaksi osaksi se menikin työn parissa eli treenatessa ja vieraillessa Montebellunassa Rossignolin monotehtaalla. Oli mielenkiintoista ja hyödyllistä nähdä itse tehdas sekä siellä upeaa työtä tekevät ihmiset. He ovat jo usean vuoden ajan valmistaneet minulle tarpeisiini sopivat monot käsityönä! Siispä oli erityisen kiva päästä kiittämään heitä henkilökohtaisesti. 

Pian edessä on seuraava leiri Norjassa, tällä erää Meråkerissa ja Mosvikissa. Ensin hiihdämme Meråkerissa kilpailun lumella ja sitten siirrymme varsinaiselle leirille Northugin kotimaisemiin Mosvikiin.


 

7.6.2009

Verhot eivät enää lepata ja lumentulokin on lakannut. Tänään aamu aukeni hienoisessa sumussa, mutta aurinko taisteli tiensä esiin silloin tällöin. Keli oli mainio hiihtoharjoitteluun. Aika rientää leireillä aina yhtä nopeasti ja pian on tämäkin leiri lusittu. Ja hyvä kakku on ollutkin.

 

4.6.2009

Kun aamulla herää eikä tarvitse avata verhoja tietääkseen tuuleeko ulkona, kun ne lepattavat vaakatasossa tai kun huoneeseen sataa lunta sisään, tietää heränneensä Sognefjälletissä. No, ihan näin paha ei tilanne kuitenkaan ole vaikka pahvitalo tänään aamulla parhaimpia puoliaan näyttikin. Hieman tuulinen sää toki on ja pakkasta oli kaksi astetta, mutta nyt jo paistaa aurinko. Latua on seitsemän kilometriä eli olosuhteet ovat kunnossa.

 

28.4.2009

Kello on 8.27 aamulla ja edessä on viimeinen hiihtolenkki tälle reissulle Vancouverin olympiamaisemissa. Sää on hellinyt meitä täällä koko ajan, aurinko paistaa tänäänkin ja kaksituntinen suksilla tullee olemaan aiempien päivien kaltainen nautinto. Oli todella hyvä ratkaisu tulla käymään täällä! Siitä iloisena hyppään monoihini nyt ja syöksyn aurinkoon.

 

26.4.2009

Tervehdys Whistleristä! Lähdimme matkaan eilen kahden maissa iltapäivällä Helsingistä ja olimme perillä täällä klo 23 paikallista aikaa. Lentomatka meni hyvän kirjan ansiosta erittäin kivuttomasti, vaikka kirjan vuoksi Lontoosta Vancouveriin yhdeksän tuntia kestänyt lento tulikin sitten istuttua kuin tatti paikallaan :-)

Asumme ihanassa Cedar Spring Lodgessa, joka on pieni ja viihtyisä, kahdeksan huoneen Bed & Breakfast- tyylinen "majatalo". Aamupala oli ehkä hivenen ylimitoitettu, mutta sopi suorastaan mainiosti siihen, että Suomessa olisi illallisen aika... Tarjolla oli uunituoreita omenacroisantteja, omelettia, paahtoleipää, hedelmälautanen, mysliä, kahvia.... eli melko toisenlaista kuin kotoisassa Suomessa.

Ensitunnelma, kun astuin kentältä ulos Vancouverissa, oli, että tästä paikasta minä pidän! Ilma oli raikas (eikä pelkästään kahdentoista tunnin matkustamisen vuoksi), joka paikassa oli siistiä ja kaunista. Alkumatka autossa meni myös henkeä haukkoessa; omakotitalot, joita näimme olivat persoonallisia, pihat viimeisen päälle huoliteltuja.

Ja nyt, kun ladutkin on kierretty ensimmäisen kerran, vaikutelma elää. Paikka on upea. Sää tietenkin myös auttaa tunnelmaa, koska aurinko paistaa vähäpilviseltä taivaalta ja ladut olivat upeassa kunnossa. Kiersimme kisapaikalla reittejä vajaat kaksi tuntia opiskellen. Reitit muodostuvat periaatteessa kahdesta eri lenkistä; perinteisen ja vapaan puolen vitosesta, joilta lyhyemmät lenkit vain oikovat aiemmin pois. Yleiskuva latujen profiileista on loiva ja vauhdikas. Laskuissa vauhti on kova (tietenkin kelistä riippuen) ja lähes kaikissa on mutka tai useampi. Reitistö on muutenkin mutkikas, koska kaikki ladut ovat pienellä alueella. Eli nämä kolme hiihtopäivää täällä ovat kyllä tärkeät ensi talvea ajatellen.

 

26.3.2009

Kun viimeinen kuukausi on ollut tautia toisen perään, ilmeisesti oma vastustuskyky on laskenut niin alas, että taudinkantajan tavatessani sairastun häneltä saamaani tautiin ennen häntä... Eli jälleen sairastuin ja joudun näinollen jättämään viikonlopun kilpailut väliin. Harmittaa. Mutta tilanne on nyt tämä ja kausi on ohi. Nyt on aika keskittyä todella parantumaan, saamaan elimistö takaisin normaalitilaan, jotta uusi harjoituskausi voisi alkaa täysin terveenä. Kiitos kaikille ihanasta palautteesta kauden aikana ja tuesta. Nautitaan kevään auringosta!

 

20.3.2009

Eihän sen ihan näin pitänyt mennä, mutta meni kuitenkin. Jo Tukholmassa hieman ärtynyt selkä oli tänään aivan mahdoton eikä hiihtämisestä tullut mitään, ei ylämäkeen eikä alamäkeen. Kipu oli sen verran suurta, että ei olisi mitään mahdollisuuksia hiihtää huomenna ja ylihuomenna uudelleen kilpaa. Niinpä istun nyt jo kotosalla harmituksen harmaa pilvi pääni päällä. 

 

19.3.2009

Täällä Falun ja auringonpaiste. Eilen sprintti Tukholmassa meni "ihan hyvin", mikä ilmaisuna on ehkä yksi mitäänsanomattomimmista. Joten syventääkseni analyysiä hieman; pitkän sairastelujakson jälkeen olin erityisen tyytyväinen siihen, että pystyin hiihtämään aika-ajon niin hyvin (2. nopein) ja sen jälkeen etenemään eristä aina A-finaaliin saakka. Finaalissa sitten huomasin käsien jääneen sairastelujakson jalkoihin :-) eikä niistä ollut mitään iloa tasatyöntöpätkälle, joka Tukholmassa on ratkaisevassa roolissa. Joka tapauksessa, paluu kisaladuille ja tulos oli rohkaiseva.  

 

17.3.2009

Huomenna alkaa kauden viimeinen puristus maailmancupin osalta, kun Tukholmassa sprintataan avaus "mini cupille". Tukholman sprintti on siis loppuviikon neljän kilpailun ensimmäinen osakilpailu, josta jaetaan palkintosekunteja Tour de Skiltä tuttuun tapaan. Mini cup jatkuu perjantaina Falunissa vapaan hiihtotavan prologilla (naisilla 2,5km). Lauantaina hiihdetään 5 km perinteistä +5km vapaata pursuitina ja sunnuntaina koko kilpailun ratkaiseva 10km vapaalla takaa-ajona. Eli edessä on tiukka rypistys. Maailmancupin jälkeen jäljellä ovat SM-kilpailut Kontiolahdella ja sen jälkeen kisaaminen tältä kaudelta riittääkin.

 

11.3.2009

Syy viime sunnuntain pehmeään menoon Lahdessa selvisi pikaisesti kisan jälkeen, kun vatsatauti iski ja kuume nousi illan aikana 38,2 asteeseen. Kaiken tämän sairastelun jälkeen, ja kun kuume vielä tiistainakin kävi samoissa lukemissa, oli viisainta tehdä päätös jättää Norjan maailmancup kokonaan väliin. Toki se harmittaa, koska siellä hiihdetään kaksi perinteisen matkaa, mutta terveys on edelleenkin tärkein asia. Toiveissa olla täysin terve ensi viikolla Tukholman ja Falunin kilpailuja varten.

 

27.2.2009

Kaksi upeaa joukkuepäivää takana peräjälkeen ja Maamme-laulun lauluiltaa myös. Toissapäiväinen parisprintti Aino-Kaisan kanssa ja eilinen viesti Pirjon, Riittä-Liisan ja Aino-Kaisan kanssa olivat upeita palkintoja koko joukkueelle siitä työstä ja hengestä, joka joukkueessa vallitsee. Monena vuonna olemme pienellä porukalla taistelleet naisten maiden välisessä cupissa kärkisijasta ja kuten Sapporossa, myös täällä, pystyimme molemmissa joukkuekilpailuissa tasomme näyttämään. Tänään toivomme miehille parasta mahdollista tulosta myöskin!

...ja se sieltä tulikin! Upea pronssi!

Huomenna on vuorossa meille naisille kisojen viimeinen matka, vapaan kolmekymppiä yhteislähdöllä. Yllätykseksemme saimme kuulla, että kilpailussa saa vaihtaa sukset kahdesti (11,25km ja 18,75km kohdalla). Isoille joukkueille ja kärkipään urheilijoille se on etu, mutta itse jaan monen muun kanssa mielipiteen, ettei järjestely ole tasapuolinen kaikille. Jos muutenkin  hiihdossa välineet ratkaisevat, mutta tässä tapauksessa vielä enemmän. Koska odotettavissa on vaikea keli, ne joilla on useampi hyvä pari hyötyvät suhteessa niihin, joilla on ehkä vain yksi hyvä. Kisassa testataan siis normaalia kilpailua enemmän myös huoltotiimin ja kaluston sekä tasoa että suuruutta.

 

21.2.2009

Eipä auttanut iloinen mieli. Perinteisen osuudella pito ei ollut riittävä ja voimia kului aivan liikaa taistellessa ylämäissä. Vapaan osuudelle lähdin, koska tiesin, että vaihtoboxissa odotti hyvä luistelupari. Vapaa lähtikin liikkeelle paremmin kuin pursuitissa koskaan, mutta silti kärki karkasi edelleen. Nyt on muutaman päivän tauko kisaohjelmassa, katsotaan mitä jatko tarjoaa. 

 

20.2.2009

Ensimmäinen matka MM-kilpailuissa hiihdetty jo ja huomenna edessä toinen. Kympillä meno oli kaukana omasta parhaasta, mutta sain puristettua koneesa irti sen, mitä sinä päivänä siitä oli irti saatavissa ja neljäs sija tuntui voitetulta. Huomenna lähden pursuitin kimppuun iloisin mielin ja taistellen. Sääksikin on luvattu "vain hentoista lumisadetta", joka ilmauksena alkaa olla jo sisäpiirivitsi ;-) Aamu näyttää. 

 

18.2.2009

Maa vaihtui maanantaina Italiasta Tsekkeihin, mutta sää säilyi. Täällä sataa jälleen lunta. Olosuhteisiin ei voi vaikuttaa, joten keli on mikä on ja sen kanssa pitää tulla toimeen. Tänään pääsemme ladulle hiihdon "kehitysmaiden" karsintakilpailun jälkeen puolen päivän jälkeen ja sitten odotellaankin ensimmäistä starttia näissä kisoissa. Virittäytykäähän tunnelmaan ja jumpatkaa peukut pystyasentoon. ;-) 

 

14.2.2009

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Täytyy olla jatkossa vähän varovainen, mitä toivoo... Toivoin, ettei tänään meno olisi vielä ihan valmista ladulla, mutta toive napsahti ehkä ihan pikkiriikkisen liiallisuuden puolelle :-) Mutta hyvä tietää, että toiveitani kuunnellaan... Jatkotoiveet ovatkin sitten ihan toisensuuntaiset. Huomenna matkamme kohti Libereciä alkaa siirtymisellä Milanon kentän läheisyyteen. Maanantaina lennämme aikaisin aamusta Prahaan ja tutustumaan kisa-areenoihin. 

 

12.2.2009

Huomenna Val di Dentrossa hiihdetään viimeinen sprintti ennen maailmanmestaruuskilpailuja ilman minua. Päätin, että kohdallani paras valmistautuminen MM-kilpailujen avausmatkalle on hiihtää vain lauantain kymppi Dentrossa. Niinpä huomenna kulutan latuja täällä Livignossa.

 

9.2.2009

Tulihan se aurinko sieltä! Aamulla oli pakkasta 19 astetta ja nyt räystäistä tippuu vesi; auringon voima on täällä siis melkoinen. Sattuipa hyvä lepopäivä... Taidan luistaa suunnitelmasta ja mennä vähän suksille kuitenkin -ihan sään kunniaksi. 

7.2.2009

...tämä lumisateen määrä on aivan uskomaton!!! Viime yönä on jälleen satanut ainakin 20 cm lisää ja sama sakea sade jatkuu. Eilisen ja viime yön aikana on varmaan satanut yli puoli metriä. Eihän siinä mitään, lumi on ihan kiva juttu, mutta kyllä tämä täällä tällä hetkellä oleva pari metriä jo lunta rakastavallekin alkaa riittää... 

 

5.2.2009

Tänään Livignossa oli todella lämmin sää, aurinko vielä hieman paisteli pilvien lomasta, mutta huomiseksi on luvattu jo lumisadetta. Paikka on silti upea, lämpimämpi sää takaa liukkaammat kelit, mikäli lunta ei nyt sitten ala tupruttamaan metritolkulla ;-). Hotelli on mukava, ruoka yhtä hyvää kuin täällä aina ja aamukahvi syntisen maukasta!!! Voisin suositella paikkaa jo pelkän aamukahvin vuoksi kaikille.

 

3.2.2009

Niin se aika rientää ja huomenna on jo lähtö viimeistelyleirille Italian Livignoon. Luvassa on talviset olosuhteet; yli puolitoista metriä lunta ja lumisadetta edelleen. Juuri pääsinkin kehumasta, että olen ollut siellä vain aurinkoisina aikoina. Toivotaan, että sääennuste on väärä ja aurinko on meitä tälläkin kertaa vastassa.

 

26.1.2009

 Otepäästä tuli taas hyvä saalis: kaksi kolmossijaa. Hienoisten vaikeuksien keskellä se maistui hyvälle vaikka ainahan sitä voittaa haluaisi :-). Nyt täytyy kuitenkin pitää mielessä, että päätavoite on Liberecin MM-kilpailuissa ja sinne kaikki seuraavaksi tähtää. Sen ehdoilla elän ja teen päätökset tästä eteenpäin. Niinpä lähden Rybinskiin ja hiihdän siellä juuri niin monta kilpailua kuin tuntuu tarpeelliselta ja järkevältä. Nyt kuitenkin Oittaan laduille nauttimaan! Kerrankin täällä myös näyttää talvelta!!!!

 

16.1.2009

Tänään meinasi tulla porokolari Rovaniemellä; tosin sukset jalassa  Wink.

Lenkillä yhden laskun alla yhtäkkiä vastassa olikin muutama karvakuono ja refleksiherkkyys tuli testattua. Tosin elukat yllättivät positiivisesti ja pakenivat paikalta selkeästi sukkelammin kuin autotieltä koskaan ja vaara oli ohi. Pakkasta oli aamulla napakat 24 astetta, mutta hyvin pukeutuneena treeni onnistui. Ilma oli todella kaunis; aurinko paistoi kuuraisten puiden lomasta ja kyllä sielu lepäsi taas. Vielä kaksi päivää täällä lumen maassa ja sitten on aika palata kotiin Espooseen.

 

5.1.2009

Tour de Ski päättyi mitä parhaimpiin tunnelmiin. Voitto vaikeuksien keskellä nostatti tunteet todellakin pintaan. Nyt onnellisesti istun jo kotisohvalla ja palauttelen Tourin rasituksista sekä yritän saada jalan (rasvapatjan) toipumaan lepäilemällä tämän viikon. Ikävä kyllä se tarkoittaa sitä, että viikonlopun SM-kilpailut jäävät väliin.

 

20.12.2008

Huomenna on aika jättää taakse Davos. Viikonlopun kisarupeaman jälkeen viikko on mennyt perusharjoittelun parissa, joka tarkoittaa paljon aikaa suksilla. Viimeiset päivät lumisateen tahti on vain kiihtynyt ja tänään on satanut koko päivän todella sakeasti. Toivottavasti huomenna aamulla tiet ovat auki ja kotimatka pääsee alkamaan turvallisesti. 

Voitto lauantaina täällä antoi hyvän mielen. Nyt on aika hieman rauhoittua jouluksi kotona ja 25.päivä suunnata sitten jo Touria kohti.


                   ERITTÄIN VALOISAA JOULUA KAIKILLE!

 

11.12.2008

Terveiset Davosista. Tulimme tänne La Clusazista heti sunnuntaina viestin jälkeen. Ranskassa viesti oli upea, hiihdossa oli jo hitunen helppoutta ja voitto maistui pitkästä aikaa makealta. Sen jälkeen matkustaminen joukkueen kanssa oli ratkiriemukas; ei haitannut vaikka ensimmäiset kilometrit käytännössä seisoimme ruuhkassa. Täällä Davosissa pari ensimmäistä päivää saimme nauttia auringosta, sen jälkeen on sadellut hiljalleen lunta. Lupaus on kuitenkin, että viikonlopuksi sade lakkaisi. Katsotaan.  

 

5.12.2008

Gröhöm.... taisi alkaa juuri se lumisade eilen, kun ehdin enteriä painaa ja tekstin sivuille tallentaa. Eikä loppunut ihan heti, tovin huilasi tuossa suksitestin aikana, ja nyt jatkuu taas. Viime yönä tuli varovaisenkin arvion mukaan 25cm ja tosiaan, lisää tulee. Eli ei ainakaan lumi lopu kesken. Huomenna miehet hiihtävät meitä ennen, joten aamulla on vähän erilainen aikataulu kuin yleensä. Puoli kahdelta sitten paukusta lähdetään. Rata ei ole yhteislähtöön mikään ihanteellisin; kolme jyrkkää nousua, joista jokaisen päällä lähes satakahdeksankymppinen käännös suoraan laskuun. Luultavasti käy kuten viime kerralla täällä, jolloin ryhmä ruuhkaantui aina laskun jälkeen nousujen alle ja vauhti oli haitarimaista. Haavereiltakaan tuskin tullaan välttymään juuri tästä samaisesta syystä. Lisäksi viimeistä, jyrkintä nousua, joka on puolisen kilometriä ennen maalia on vielä entisestään pidennetty ja nousu on samalla lopussa jyrkempi. Mikäli mielii olla kärkikamppailussa mukana, maalisuoralle on paras tulla neljän joukossa.

 

4.12.2008

Täällä sitä nyt sitten ollaan patonkien luvatussa maassa. Lumisadetta odotellaan, on luvattu kuusikymmentä senttiä tästä sunnuntaihin. Vielä ei tosin ole hiutaleita näkynyt tässä määrin. Rata tulee olemaan samantyyppinen kuten aiemmalla kerralla, jyrkkäpiirteisiä nousuja ja heti perään lasku. Neljä kierrosta ja luvassa siis ruuhkaa :-) 

 

30.11.2008

Rukan maailmancup-viikonloppu nousujohteisesti ohi. Tänään viimeiset kaksi kilometriä olivat jo lupaavia. Päätin niillä kilometreillä, että palkitsen itseni, jos saisin kahdeksasta kilometristä maaliin saakka hiihdettyä samaa kiristyvää vauhtia, sillä että makaan maalissa niin kauan, että joku ottaa sukset pois ;-) Vauhti kiristyi ja sukset otettiin pois. Aika kauan sai tosin lumessa maata ;-)

Vakavasti puhuen tämän päiväinen hiihto muistutti jälleen siitä, minkä tiesin toki jo aiemmin; että kunto kyllä riittää. Rentous ja irtonaisuushan siitä vielä tänäänkin puuttuivat, mutta kun vaan jaksoin pakottaa itseäni vauhtia ylläpitämään, palkinto odotti maalissa. Niinpä kakkossija oli työvoitto ja erityisen mieleinen. Lisämausteen päivään antoi tietenkin se, että Aino-Kaisa korjasi voiton kotimaahan kotiyleisön edessä ja Sami hiihti upeasti miesten puolella myös palkintopallille. Ei hullumpi viikonloppu maastohiihdolle; sijat 1.-6. ja 8.

 

29.11.2008

Maailman kuudenneksi nopein tänään ladulla ja hieman pettyneet fiilikset. Eikö ole aika kumma juttu? Tokihan se vähän auttaa suhteuttamaan tulosta, kun tietää itse ettei meno ole lähellekään valmista. Ja eiköhän uran tässä vaiheessa ole kuitenkin hyvä merkki, ettei A-finaalipaikka enää riitä tyydyttämään nälkää. Huomenna taas lappu rintaan ja matoa koukkuun. Se täytyy vielä sanoa, että kannustuksesta ei homma tänään jäänyt kiinni. Kiitos ladun varressa äänensä käheiksi huutaneille.

 

23.11.2008

Hienon taistelun jälkeen sijoituimme toisiksi viestissä tänään. Pirjo toi viestin kolmantena minulle Italian ja Norjan jälkeen ja omalta osuudeltani tulin kärjessä vaihtoon. Aino-Kaisa piti paikan ja Riitta joutui antamaan periksi Norjalle vasta aivan viimeisillä metreillä.

Viikonloppu täällä Jällivaarassa oli lähes toisinto kaksi vuotta sitten käydyille kilpailuille omalta kohdaltani. Silloin sijoituin 12:ksi vapaan kympillä ja viestissä taistelimme myös tuolloin voitosta viime metreille saakka. Toivottavasti samanlainen avaus takaa samanlaisen kilpailukauden kuin toissatalvi oli :-) 

22.11.2008

Cup avattu ja saaliina 13. sija. Hiihtoon en ole tyytyväinen; lihaksisto ei tuntunut riittävän hyvältä parempaan sijoitukseen. Tosin bodiumille jäi eroa vain reilut parikymmentä sekuntia, joten jos positiivisesti ajatellaan; huonolla tuntemuksella niin lähelle kolmen joukkoa, voin ottaa tilanteen levollisesti. Tietenkin toiveena oli, että meno olisi jo osaamisen tasoista ja siksi on oikein olla hieman pettynyt. Toissa vuonna kuitenkin osapuilleen samanlainen aloitus ja sen jälkeen unelmakausi, joten usko parempaan on voimakkaasti elossa! Kiitos kannustuksista, joita olen tänäänkin saanut.

 

21.11.2008

Numero 82 lojuu sängyllä kisapuvun vieressä. Huomenna se sitten alkaa; maailmancup. Jällivaaran latu on tuttu kahden vuoden takaa, jolloin täällä viimeksi hiihdettiin maailmancupissa samat matkat kuin tänä vuonna. Rata vaatii erityisen kovaa keskittymistä ja hereilläoloa, koska se on todella mutkainen ja maastoltaan vaihtelevan kumpuileva. Laskut olivat tänään erittäin huonossa kunnossa, joten niissä pitää olla myös tarkkana. Lähtöpaikka on paras mahdollinen; pääsen viimeisenä matkaan ja se antaa mahdollisuuden tarkkailla muiden taktiikkaa. Toivon ainoastaan sitä, että saan tehtyä osaamiseni mukaisen vapaan kilpailun. Koska vapaa on harjoituksissa selvästi parempaa, toivon pystyväni jo ensimmäisistä kilpailuista lähtien siirtämään sitä osaamista kilpavauhtiin. Peukut pystyyn kotisohvilla! 

 

16.11.2008

Oloksen kisaviikonloppu on ohi ja olen tyytyväinen. Tänään vapaan kympillä olin kuudes, vajaan puolen minuutin päässä kisan voittaneesta Claudia Nystadista. Teknisesti ei herunut huippupisteitä ja juuri siksi voinkin olla tyytyväinen tulokseen. Ja siihen olen erityisen tyytyväinen, että nyt sain alle tämän kympin kisan vapaalla ja nyt on viikko aikaa keskittyä kilpailukauden todelliseen avaukseen Ruotsin Jällivaarassa. Siirryn pelipaikalle jo huomenna. Näin aikaa jää myös testata kalustoa kunnolla.

 

12.11.2008

Aika kiitää, enää huominen ja sitten alkaa taas kilpailukausi. Perjantaina nopeita soluja todellakin tarvitaan, kun radalla on mittaa vajaa kilometri. Avaus vaatii siis vähän räväkkyyttä tänä vuonna. Eli pian se taas alkaa! 

 

5.11.2008

Toinen aamu, johon herään Oloksella. Aamun ensimmäinen näkymä, punertava taivaanranta Pallas-tunturin takana, oli henkeäsalpaava. Suomen talvi, vaikka toistaiseksi vähäluminen onkin, on vaan niin kaunis. Latutilanne on hyvä, eilen valmiina oli vähän yli neljä kilometriä ja hiihtäjiä inhimillinen määrä. Lisää kuulumisia, kun niitä kertyy.

 

23.10.2008

Kotisohvan uumenissa jälleen. Ramsaun leiri oli erittäin onnistunut ja ainakin toistaiseksi myös vatsatauti tuli vältettyä... Tosin viimeinen taudin uhri ilmeni eilen, joten jännitys jatkunee tässä lähipäivinä, iskeekö sama kohtalo omalle kohdalle. Nyt on kuitenkin viikko aikaa olla kotosalla ennen pohjoisen lumille lähtöä.

 

16.10.2008

Terveiset jälleen Ramsausta! Kauden toinen ja viimeinen jäätikköleiri on käynnissä ja sen ensimmäinen lepopäivä käsillä. Viiden hyvän harjoituspäivän jälkeen lepo tuleekin tarpeeseen. Tällä kertaa olemme olleet onnekkaampia säiden suhteen, jopa aurinko on näyttäytynyt joka päivä. Ylhäällä jäätiköllä on suhinaa riittänyt; väkeä on huomattavasti edellisleiriä enemmän ja onneksi lenkin pituus on nyt lähes kymmenen kilometriä. Kaikki on hyvin, harjoittelu maistuu ja mieli on levollinen. Kuulumisiin.

 

26.9.2008

Tänään on leirin viimeinen treenipäivä, huomenna lähdemme kotia kohti kuudelta aamulla. Vaikka eilen iltapäivällä tiesimmekin, että alahissiasemalla sateli räntää, oli silti yllätys, että tänään aamulla emme päässeet hiihtopaikalle lainkaan. Ajelimme viimeinen hiihtolenkki haaveissamme alahissiasemalle ja ehdimme jopa lippukarusellistakin läpi kunnes eräs työntekijä tuli sanomaan, että latuja ei ole kunnostettu. Ylhäällä oli satanut 60cm uutta lunta eikä hän luvannut, ovatko ladut tänään auki. :-( Niinpä ei auttanut kuin ajaa takaisin alas ja lähteä rullille. Vesisade ja +3,5 astetta ei tuntunut myöskään hirveän rapealta... 

 

16.9.2008

Kollegan sanoja lainatakseni:" Tästä on jetsetit ja glamourit kaukana". Kyseinen kommentti lohkesi iltapäivän rullalenkin lopulla, kun raekuuro yllätti :-)

Aamupäivällä menimme reippaasti ylös jäätikölle hiihtohaaveet ylimmillään. Siellä tuuli niin kovaa, että vain kourallinen lähti edes yrittämään vaellusta hiihtopaikalle. Meistä kolme sinne raahautui ja puolen tunnin jälkeen jouduimme mekin antamaan periksi. Tuulta ja lumisadetta vastaan pystyi vielä pukeutumaan, mutta lunta tuli sellaisella tahdilla, että latua ei nähnyt ja sitä ei käytännössä edes ollut vaikka latukone koko ajan paikalla häärikin. Sade peitti sen hetkessä ja tuuli kinosti lumen vielä mielenkiintoisiksi ylläreiksi alamäkiin. No, puoli tuntia taistelua ja takaisin alas jalkalenkille. Iltapäivällä sitten saimme alkutreenin tehtyä ihan kohtalaisissa oloissa, mitä nyt tosiaan sitten lopuksi kypärään ropisi rakeita. Että näin täällä tänään. Kaikki siis ihan hyvin...

 

15.9.2008

Saavuimme tänään Ramsauhun. Leiri alkaa vesisateen merkeissä, ylhäällä jäätiköllä on puheiden mukaan tullut 60cm uutta lunta, joten aamua odotellaan mielenkiinnolla. Huomenna on siis ensimmäinen hiihtopäivä -toivottavasti. Leiri jatkuu 27. päivään saakka ja kuulumisia lisää lähipäivinä.

 

24.8.2008

Leirijakso, joka alkoi reilu viikko sitten keskiviikkona Otepäästä, päättyy tänään. Viikko Vuokatissa oli erinomainen. Harjoittelua tuli reippaasti, se oli laadukasta ja tuottavaa. Oli hyvä päästä lumelle tarkistamaan tekniikka-asioita ja pitämään tuntuma lumeen muistissa. Seuraavaksi kolme viikkoa harjoittelua kotona ja sitten jo Ramsaun jäätikköleiri odottaakin.

 

20.8.2008

Otepään viime lauantain kisat menivät upeasti; sprintin aika-ajossa voitto ja erien voitot finaalia lukuunottamatta, jossa neljäs sekä kympin toinen sija. Hiihto oli kilpailuissa hauskaa ja tähän vuodenaikaan katsoen rentoa. Pääasia oli kuitenkin se, että lauantaista tuli hyvä tehotreenipäivä. Neljä vähän alle kolmen minuutin sprinttivetoa aamupäivällä tiheällä aikataululla, muutaman tunnin tauko ja kymppi iltapäivällä.  Tulimme Otepäästä pois sunnuntaina aamupäivän treenin jälkeen ja maanantaina siirryimme jo aamuvarhaisella Vuokattiin leirille. Täällä siis olemme sunnuntaihin saakka ja kaikki on mennyt hyvin täälläkin.

 

14.8.2008

Tulimme eilen tänne Otepäähän -ilman matkatavaroita, jotka eivät ole kaikki vieläkään tulleet. Onneksi Jaak Mae lainasi aamuksi rullasuksensa ja mononsa (aika lailla liian isot ;-)), mutta pääsin sentään treenaamaan tänään. Toiveissa on, että iltapäivällä omatkin treenikamat jo olisivat täällä. Lauantaina sitten kisaamme aamulla perinteisellä sprintin ja iltapäivällä kympin yhteislähdön myöskin perinteisellä.

 

11.8.2008

Olipa upea tunne tirauttaa Satu Mäkelä-Nummelan kunniaksi soitetun Maamme-laulun tahdissa pari kyyneltä! HIENO SUORITUS ja kyllä siitä vaan saa voimaa, kun suomalainen menestyy. Siispä kiitos ja onnea! Upea päivä ampujilla kokonaisuudessaan. Sadepäivä ei enää haitannut yhtään, kun heti aamusta kuuli näin hienoja uutisia. 

 

1.8.2008

Sprintissä tuli B-finaalin kakkossija. Pukkasin niin keskittyneesti tasasauvaa maalisuoraa, että huomasin ylittäväni maalilinjan ennen kuin ehdin tajuta kurottaa. Rinnalla pukannut Simberg älysi olla hereillä ja kurotuksensa ansiosta ehti ohi. Tämäpä ei minua hirvittävästi harmita, koska taistelu paikasta aurinkoiseen A-finaaliin kariutui edellisessä erässä, kun heti lähdön jälkeen joku hiihti sauvan päälle ja se rapsahti poikki. Tämä päivä oli kuitenkin erinomainen harjoituspäivä; aamupäivällä hurmoksessa maastopyöräilyä ja iltapäivällä hyvä treeni sprinttiä. Nyt pää tyynyyn ja huomenna vielä parikymppiä vapaata ja takaa-ajona reilu kymppi pertteliä.

 

1.8.2008

Elämäni ensimmäinen pyöräkilpailu yllätti minut täydellisesti ja positiivisesti!!!! Oli kiva kaahailla kovavauhtisilla hiekkatiepätkillä ja juosta soilla. Reitillä oli muutama pätkä, jotka todellakin piti hoitaa pyörää työntämällä, mutta koska alusta oli suota, syke pysyi hyvin ylhäällä juoksemalla. Hieman ongelmia tuotti lainapyörä, josta putosivat ketjut heti kilometrin jälkeen ja jäin joukosta heti. Ryhmähenki oli onneksi kohdillaan ja Aikku sekä Pirjo jäivät kanssani huoltohommiin. Pirjon kanssa poljimme sitten yhdessä maaliin asti, Pirjo tosin ylitti maaliviivan ennen minua :-). Nyt huilaillaan pari tuntia ja kolmelta iltapäivälla starttaamme sprinttiin. 

 

1.8.2008

No niin, kohta starttaan elämäni ensimmäiseen maastopyöräkilpailuun!Edessä on 35kilometriä ja alla lainapyörä, kenen lie... Iltapäivällä on vuorossa sitten perinteisen sprintti, joka hiihdetään Auren keskustassa. Eli päivän ohjelma on selvillä. Tulee mielenkiintoinen päivä! 

 

29.7.2008

Täällä sitä ollaan Auressa ja sama helle, johon kotosalla ehti jo muutaman päivän totutella, jatkuu. Tänään painelimme aamusta suolla tehotreenin merkeissä ja vaikka starttasimme harjoitukseen jo puoli yhdeksältä, kuumuus oli aikamoinen. Onneksi majapaikkamme lähellä on idyllinen kallioiden ympäröimä uimapaikka, johon tuntureilta tuleva vesi mukavasti kerääntyy ennen matkaansa mereen. Sen vilvoittavaan syleilyyn eilenkin pulahdimme iltapäivän treenin jälkeen. Paikka tullee luultavasti jokaista kiveä myöden tutuksi, mikäli ennuste pitää paikkansa ja samanlainen keli jatkuu koko viikon. Upea paikka kaikenkaikkiaan. 

 

26.7.2008

Huh hellettä! Melkoisia harjoituspäiviä tällä säällä. En tosin valita, on sitä kesää odoteltukin. Huomenna on aika lähteä vaihteeksi Wink Norjaan. Menemme sinne maajoukkueen voimin leirille ja leirin lopuksi kilpailemme Auressa kahtena päivänä. Itse luultavimmin jätän kolmen kilometrin juoksun väliin ja osallistun pyöräily- sekä rullahiihtokilpailuihin.  

 

14.7.2008

Midnight Sun skicamp noin viidenkymmenen juniorin (ja vähän vanhemman kuin juniorin) seurassa Rovaniemellä oli mukava piristys keskelle harjoituskautta. Sääskien sankka joukko piti lenkkivauhdit kohdillaan, joten harjoitusviikkonakin leirijakso oli onnistunut. Nyt on aikaa harjoitella kotimaisemissa pari viikkoa ennen Norjan Aureen lähtöä. Siellä kisaamme leirin lopuksi pyörän selässä sekä rullasuksilla kahtena päivänä. 

  
  

 

2.7.2008

Meråker Norjassa oli todellinen maastohiihtokunta. Meråkerin urehilupainotteinen lukio ja yliopisto "tuottivat" viime kaudella kuusi eri urheilijaa maailmancupin kilpailuihin ja tästä paikalliset olivat erittäin ylpeitä. Nytkin erri puolilta aluetta seuroista paikalla oli kolmisensataa junioria leireilemässä ja leirinsä ohessa kannustamassa meitä kilpailuissa. Hiihtopaikalle piti kävellä viitisenkymmentä minuuttia tunturisuota ja väki todellakin käveli sinne katsomaan kuinka hieman reilut kaksikymmentä miestä ja neljä naista hiihtivät muutaman sadan metrin mittaiselle lumikaistaleelle taiteillulla 3,3kilometrin radalla paremmuudesta. Retki oli nuorille osa harjoitusta ja muille katselijoille kokemus varmasti muuten.

  
 picture: (c) Bjorn Fuldseth 

Koska naisia ei matkaan lopulta lähtenyt neljää enempää, starttasimme yhteislähdöllä miesten seassa. Ensimmäinen kierros olikin aika hulinaa, kun laskuissa sai väistellä kaatuilevia miehiä ja toivoa itse pysyvänsä pystyssä. Kolmen kierroksen jälkeen me naiset saimme kurvata maaliin, kun miehet jatkoivat vielä kierroksen. Kilpailun jälkeen alasmeno olikin sitten melkoista mutapainia, kun yksi jos toinenkin liukasteli ja valui reppu selässä alas sammaleisessa rinteessä. Itsekin kaaduin ja loukkasin ranteeni sen verran, että seuraavalle päivälle suunnitelmissa ollut rullakisa täytyi jättää väliin. Toiveissa on, että ranne paranee viikossa, kunhan maltan vain sen nyt antaa teippauksessa huilata.

  
 Picture: (c) Bjorn Fuldseth 

23.6.2008

Ja taas sataa... Tästä taitaa tulla sääsivusto Wink . Kertonee harjoituskaudesta yhden hyvin olennaisen seikan; säätiedotukset tulee seurattua aika tarkasti, jotta tietää miten harjoitukseen varustautua. Tänä aamuna oli munkki kohdillaan; ehdin juuri sateen alta pois rullalenkiltä. Vaan eipä sade saa haitata, työt pitää tehdä säästä huolimatta. Järjen käyttö on toki sallittua ettei käy niinkuin mennäkesänä, jolloin salamoiden välissä pujottelin rullalenkiltä kotiin. Silloin kyllä hieman hirvitti. Nyt jos saa pyytää, sade voisi loppua tuossa iltapäivällä noin kolmen maissa Smile

 

22.6.2008

Juhannus on taakse jäänyttä aikaa, päivän pituuden pisin hetki ohitettu. Kesä on mennyt aika vauhdilla, eikö? Vielä ei oikein säiden puolesta ole kyllä kunnon kesältä tuntunut. Harjoittelu on sujunut normaaliin malliin, Sognefjälletin jälkeen olen harjoitellut kotona. Meråkerin kisa ensi viikolla tuo pientä muutosta kesän ohjelmaan.  

 

11.6.2008

Mielenkiintoinen päivä säiden suhteen. Aamutreenin sain tehdä auringonpaisteessa, mutta kotimatkalla satoi vettä ja rakeita. Nytkin taitaa huntumainen sade olla ilmassa koko ajan, salamoiden säestämänä aiemmin tuli vettä oikein kaatamalla. Iltapäivän treeniin riittääkin sitten jännitystä, mitä taivaalta mahtaa tulla.

 

9.6.2008

Leiri Sognefjälletissä ohi ja mikä viikko! Aurinko paistoi koko viikon eikä keli siitä huolimatta mennyt pehmeäksi kuten pahimmillaan voisi mennä. Latu oli noin 7kilometrin mittainen ja kahdesti päivässä sitä tuli höylätttyä ympäri. Erittäin onnistunut viikko siis. En voi myöskään olla ylistämättä urheilijoiden välistä henkeä. Oli kivaa myös ladun ulkopuolella. 

 

31.3.2008

Eilinen kolmenkympin SM-kilpailu Rukalla oli upea kisa! Ensimmäinen kierros (7,5km) oli hankalin, toinen helppo, kolmas meni väliaikoja tarkkaillessa ja viimeisellä hiihdin ihan täysillä. Maalissa olo oli upea, oli hienoa päättää tämä kilpailukausi hyvään ja tasapainoiseen kilpailuun.

Haluan kiittää upeista päivistä Kuusamossa. Kiitokset myös kaikille teille, jotka olette kauden aikana jaksaneet kannustaa ja lähettää ihanaa postia. 

 

29.3.2008

Tänään täällä Rukalla hiihdettiin parisprintti perinteisellä ja Siljan kanssa VOITIMME! Alkuerä oli todella helppo ja finaaliin säästyi hyvin voimia. Silja toi joukkueen hienosti viimeiseltä osuudeltaan toisena vaihtoon, vain kolme kymmenystä Joutsan Pommin perässä ja minun oli helppo lähteä Aino-Kaisan peesiin ankkuriosuudelle. Viimeisessä nousussa sain sitten Aikun jäämään ja kulta oli meidän!!! Jipii!!! 

 

28.3.2008

Auringon paisteessa ja täysin talvisessa maisemassa hiihdettiin tänään Suomenmestaruusmitaleista Rukalla 5 kilometrin matkalla ja vapaalla tyylillä. Riitta-Liisa oli nopein ja jäin hänelle 13 sekuntia sijoittuen toiseksi. Huomenna hiihdämme Siljan kanssa parisprintissä ja yritämme taistella kovasti mitalista! 

 

17.3.2008

Kotona vihdoin rankan maailmancup-finaalin jälkeen ja kristallipalloja tuli kaksi! Kokonaiskilpailun voitto maistuu erittäin hyvälle, mutta viimeisen kilpailun ansiosta voitin myös normaalimatkojen cupin ja se oli upea päätös kaudelle! Nyt vielä SM-kilpailut Rukalla ja kausi on paketissa.

 

8.3.2008

Holmenkollenin 30 kilometriä vapaalla olikin mieluinen kokemus. Seitsemäs sija ja varmasti uran paras vapaan kolmekymppinen. Hiihto oli hallinnassa hyvin koko matkan ja loppu tuli vielä tosi hyvin. Tästä on hyvä jatkaa perjantaina Italiassa.

 

6.3.2008

Aurinko paistaa Holmenkollenilla ja maisema alas Oslon kaupunkiin on kaunis! Tulimme tänne eilen Drammenista heti kilpailun jälkeen. Drammenin sprintti meni taas hyvin, voitto oli kolmas siellä ja maistui edelleen yhtä hyvälle kuin aiemmat. Tänä vuonna maailmancupin kokonaiskilpailuun lasketaan kolmestatoista sprintistä yhdeksän, joten eilisen jälkeen yksi hiihtämistäni sprinteistä putosi jo pistelistalta pois. Se tarkoittaa myös sitä, että Bormion prologin jälkeen putoaa jälleen huonoin sprinttitulos pois. Lopullisten pisteiden laskeminen tänä vuonna on siis vähän hankalampaa kuin viime vuonna. Mutta edelleen kisa kerrallaan ja seuraavaksi Holmenkollenin 30km lauantaina. 

 

2.3.2008

Lahden maailmancup meni vähän viime vuoden tyyliin: toinen kilpailu hyvin, toinen huonosti. Lauantain sprintin aika-ajo oli löysää menoa, mutta tänään sitten voitto kympiltä. Hiihto oli tänään käskettämistä, mutta lopussa sain kuitenkin käsketettyä sen verran hyvin, että voitto tuli. Nyt täytyy ennen Drammenia nukkua univelat täysin pois. Lähdemme tiistaina Norjaan, joten muutaman yön ehtii nukkua kotimaassa. 

 

28.2.2008

Tänään heräsin jo täällä Lahdessa, mutta eilen Tukholmassa oli hieno päivä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella kaikki onnistui eilen: huoltoryhmä teki erinomaisen työn, oma hiihto oli helppoa aika-ajoissa, erissä ja vielä finaalissakin. Niinpä palkintona oli voitto ja tärkeät sata pistettä maailmancupiin. Kilpailu on edelleen tiukka ja aion jatkaa samaa linjaa; keskittyä kilpailuun kerrallaan. Toivottavasti jaksatte tulla molempina päivinä tänne Lahteen kannustamaan urakassa! 

 

26.2.2008

Siirryimme tänään Falunista tänne Tukholmaan ja meitä oli vastassa kaatosade ja kova tuuli... Tämän päivän hiihtomahdollisuus huomisella sprinttiradalla peruttiin, jotta latu säästyisi huomiseen kilpailuun. Toivottavasti tämä toimi riittää turvaamaan kilpailun. Huomenna sitten kilpailun jälkeen siirrymme suoraan Lahteen. 

 

24.2.2008

Tänään hiihdettiin viestit täällä Falunissa ja sijoituimme toiseksi Norjan jälkeen. Juryn ja kilpailun johtajan virheellisen tiedon vuoksi oli lähellä, että viestimme kaatuisi väärän reitin hiihtämiseen kolmannella osuudella, mutta onneksi he myönsivät antaneensa virheellistä tietoa ja hylkäystä ei tapahtunut. Nyt jäämme tänne Faluniin tiistaihin saakka ja siirrymme sitten Tukholmaan valmistautumaan keskiviikon sprinttiin.

 

23.2.2008

Falunin pursuit hiihdetty ja se meni olosuhteisiin nähden hyvin! Normaali sijoille tällä matkalla vaikka vielä eilen oli todella löysä olo vatsaviruksen jäljiltä eikä energian imeytyminen ole oikein onnistunut koko viikkoon. Nyt vaan täytyy jatkaa sitkeästi tankkaamista, jotta kevyen olon tilalle saisi omat voimansa takaisin. Huomenna viestiin hyvillä mielin. 

22.2.2008

Tulimme eilen tänne Faluniin, jossa hiihdetään huomenna maailmancupin pisteistä pursuitissa. Lunta ei ole nimeksikään muualla kuin ladulla, joten sama tahti jatkuu siinä mielessä. Lenkkeinä hiihdämme perinteisellä 5km + 2,5km sekä vapaalla kahdesti 3,75kilometrin lenkin. 

Jäljellä on vielä yhdeksän henkilökohtaista kilpailua cupissa, joten tilanne on todella auki cupin kärkisijojen suhteen. Niinpä parasta onkin keskittyä vain kilpailuun kerrallaan. Huomiseen siis. 

18.2.2008

Olipahan tauti. Uskallan jo sanoa näin toiveissani, että se nyt olisi jo voiton puolella. Lauantaina Liberecissä kilpailuaamuna vatsa alkoi tuntua vähän omituiselta ja olo paheni kilpailun alkuun mennessä jo nopeasti, mutta päätin kuitenkin lähteä yrittämään. Virhe. Lihaksissa ei ollut voimia yhtään ja toisen kierroksen jälkeen olisi ollut jo viisasta keskeyttää, mutta luonto ei antanut periksi. Maaliviivan ylityksen jälkeen joka paikka vain tärisi ja siitä eteenpäin olo paheni erittäin nopeasti. Illan aikana lämpö nousi 38,6 asteeseen ja seuraava yö meni samoissa lukemissa. Nyt toivon, että menetetyt voimat palautuisivat mahdollisimman nopeasti ja pääsisin taas pian tositoimiin. 

 

11.2.2008

Onnistunut viikonloppu Otepäässä takana. Sunnuntain kolmossija perinteisen sprintissä kasvatti viikonlopun pistesaldon 160:een ja ero Kallaan kasvoi. Päätin viikonlopun hyvien suoritusten innottamana lähteä Libereciin, koska tauti ei saanut lihaksistoa samanlailla löysäksi kuin Kanadassa. Nyt vain täytyy yrittää päästä eroon tästä pienestä nenän tukkoisuudesta tämän viikon aikana ja toivoa, että lopputalvi menisi jo terveen kirjoissa.

 

9.2.2008

Tänään vetisissä oloissa Otepäässä tuli tarpeellinen voitto taistelussa maailmancupin kokonaiskilpailun voitosta. Sata pistettä flunssaisen viikon jälkeen oli myös henkisesti iso juttu, koska tiistaina taudin ollessa pahimmillaan pelkäsin, että koko viikonloppu jää täällä väliin. Huoltoryhmä onnistui myös tänään erinomaisesti, koko joukkue sai nauttia niitä hedelmiä. Tämä oli tärkeää myös siksi, että maiden cupissa olimme eilen takaa-ajoasemissa Norjan jälkeen ja tavoittelemme siis tänäkin vuonna voittoa naisten maacupissa. Huomenna taistelu jatkuu sprinttikilpailussa. Peukut taas pystyyn ja kiitos kaikista viesteistä! 

4.2.2008

Juhlaa; tänään Oittaan viisiminuuttinen lenkki laajeni kahdeksaantoista!! Nelosen lenkki oli tampattu ja siellä oli erinomaisen hyvä luistella. Kanadan aikataulu yrittää itsepintaisesti pitää puoliaan ja unet ovat olleet hieman liian keveitä toiveisiin nähden. Jospa viikko ennen Otepäätä menisi jo enemmän Suomen ajassa.

Perjantaina kävin Alajärvellä todistamassa nuorten intoa hiihtoon; Alajärven nuorten (6-16v) Honka-sprintissä oli yli kaksisataa hiihtäjää. Paikalliset olivat tehneet hurjan talkootyön kolatessaan lunta kolmen-, kuuden- ja tuhannen metrin radoille.

  
  

25.1.2008

Yhdestoista sija vapaan kympillä Canmoressa tänään saaliiksi. Minuutti Schevcenkoon, joka voitti kilpailun puolella minuutilla. Pallisija jäi siis puolen minuutin päähän. Lähdin reippaasti matkaan, koska tiesin Justynan tulevan takaa kovaa, mutta en pystynyt ottamaan hänestä peesiä toisen kierroksen alussa, kun hän vihdoin minut kiinni hiihti. Silti toinen kierros meni paremmin, koska sijoitus nousi sen aikana ja Justynan selkä edellä oli hyvä tsemppari. Huomenna viimeisen kilpailun kimppuun täällä ja sitten kotimatkalle. 

23.1.2008

Neljäs sija perinteisen sprintissä Canmoressa oli parasta mihin tänään pystyin. Olo oli löysä koko päivän ja vaikka aika-ajosta tulikin paalupaikka, sekin tuntui jotenkin löysältä hiihtona. Finaalissa maalisuoralla ei ollut enää yhtään paukkuja lisätä vauhtia, kun Justyna meni ohi. Jälleen kerran voin vain todeta, että hyvä kuitenkin, että pisteitä tuli näinkin paljon. Ero Kallaan kaventui taas ja kaikki on kotiin päin. Huomenna on, onneksi, välipäivä kilpailuista ja perjantaina sitten taas jatketaan.

22.1.2008

Ensimmäinen kilpailu täällä Canmoressa takana ja seitsemäs sija pursuitista saaliina. Se hipoo parasta henkilökohtaista kyseisellä matkalla ja olen erittäin tyytyväinen siihen. Hiihto ei ollut helppoa, perinteisellä jo lihaksisto antoi viitteitä siitä, ettei päivä ole paras mahdollinen ja perinteisen osuuden lopulla himmailin vähän vauhtia, jotta vapaalle jäisi paukkuja. Sain pidettyä sijan seitsemän ja se toi 36 maailmancupin pistettä. Huomenna jatketaan perinteisen sprintillä. 

19.1.2008

Tänään Canmore on taas saanut lisää lunta. Aamupäivän harjoituksen alkaessa alkoi myös lunta sadella ja treenin lopuksi sitä satoi oikein toden teolla. Vähitellen alamme lähetellä toivomuksia sateen loppumiseksi, koska aina, kun uutta lunta on tullut, luisto on huonontunut. Kun sateessa on ollut päivän tauko ja uusi lumi on sekoittunut vanhaan ja tykkilumeen, keli on alkanut vaikuttaa lupaavammalta. No, ainakin talviurheilun "normaalit" puitteet lumen ja pakkasen puolesta ovat kunnossa. Tekisi mieli laittaa koko laakso rullalle ja tuoda kotiin....

16.1.2008

 Tänään pakkasmittari näytti hiihtostadionilla -14 astetta ja lämpimän talven jälkeen se tuntui todella kylmältä! Mutta aurinko lämmitti lopulta ilman melko nopeasti ja parin tunnin hiihtotreenin lopussa pakkasta oli enää kahdeksan astetta. Lumi täällä on silti todella hidasta ja maasto erittäin vaativa. Toivottavasti aika riittää palautumiseen ja aikaeroon sopeutumiseen ja ensi viikolla kilpailuissa olo olisi jo normaali.

15.1.2008

Canmoressa. Tulimme perille paikallista aikaa yhdeksältä ja unta ei tarvinnut kamalasti odotella, kun Suomessa herätys oli aamulla varttia vaille viisi. Koneessa tuli otettua kahden tunnin unet ja muuten läpsyttelimme toisiamme poskille, jotta kukaan ei nukkuisi. Noita kahden tunnin torkkuja lukuun ottamatta valveilla tuli oltua siis vuorokauden verran. Neljään asti aamulla nukutti hyvin, sitten aika meni pyöriskellessä seitsemään saakka. Lunta oli satanut yöllä kymmenisen senttiä ja maisema näyttää upealta!

13.1.2008

Vantaan pursuit oli raskas. Aamulla tuntui, että paras ratkaisu olisi kääntää kylkeä, kun herätyskello soi... Nousin kuitenkin ja ajelin Vantaalle. Olo oli aika väsynyt myös kilpailun aikana eikä ollut voimia hiihtää sellaista perinteisen osuutta, että se olisi vapaan tykille, Riitta-Liisalle, riittänyt. Hopeaa tuli ja hyvä niin. Nyt viimeinen pesukoneellinen pyörimään ja pakkauspuuhiin. Aamulla kohti Kanadaa.

12.1.2008

SM-hopeaa viestistä! Hiihdin avausosuuden ja se meni suunnitelmien mukaan. Heini hiihti hienosti toisen osuuden ja Silja myös upeasti ankkurina. Joutsalle emme voineet mitään ja uran ensimmäinen SM-viestimitali maistuu hyvälle!

 

9.1.2008

SM-kilpailut Vantaalla edessä. Aikeissa on hiihtää lauantaina viestissä Kangasniemen Kalskeen väreissä ja sunnuntaina pursuit. Tällä hetkellä maisema on aika luminen ja paljon kauniimpi tästä vähäisestäkin lumesta kuin Tourille lähtiessä! Toivottavasti viikonloppunakin saisimme nauttia talvisesta säästä ja paikalle tulisi paljon katsojia kannustamaan. Kun SM-kilpailut on hiihdetty, onkin aika lähteä Kanadaan jatkamaan maailmancupia. 

7.1.2008

Tour de Ski ohi ja kotona vihdoin. Vaikka tavoitteena olikin uusia Tourin voitto, kakkossija viimeisen osakilpailun kivuliaassa kipuamisessa oli kuin voitto. Pistepussi maailmancupin kokonaiskilpailussa kasvoi huimasti ja nousin toiseksi Kallan jälkeen, 126 pisteen päähän. Kun ottaa huomioon sen, että alkutalvesta jouduin jättämään kolme osakilpailua, joista kaksi mieleistä perinteisen matkaa, väliin, ero ei ole suuri. Nyt palauttelen Tourista kotosalla ja hiihdän Vantaalla SM-kilpailuissa lauantaina ja sunnuntaina. 14. päivä lähdemmekin sitten jo Kanadaan jatkamaan maailmancupin kiertuetta.

29.12.2007

Kaksi osakilpailua Tourista takana ja hyvät asemat kokonaiskilpailussa. Nyt matkaamme Prahaan ja siellä sprinttaamme huomenna, sitten taas takaisn Nove Mestoon. 

25.12.2007

Huomenna lähdemme Tour de Skille aamulla ennen heräämistä. Olin viime viikon Rovaniemellä lumella ja joulun sain olla kotosalla. Kaikki on kunnossa. Peukut pystyyn! 

 

19.12.2007

Kiitos kaikille Vuoden Urheiluteko 2007- äänestykessä minulle äänensä antaneille! Tulla valituksi kaikista tämän vuoden huimista suomalaissuorituksista juuri katsojien toimesta vuoden parhaaksi sai minut liikuttumaan. Vielä kerran kiitos ja hyvää Joulun odotusta sekä Joulua kaikille. 

 

8.12.2007

Ensimmäinen maailmancupin normaalimatkan kilpailu onnistuneesti takana. Hiihto tuntui jo eilen hyvälle ja tulos oli tänään erittäin hyvä, varsinkin, kun ensimmäinen 3,3 kilometrin lenkki tuli otettua erittäin rauhallisesti. Huomenna hiihdämme viestin täällä, toivottavasti kaikki sujuu yhtä hyvin kuin tänään. 

KIITOS KAIKILLE IHANISTA VIESTEISTÄ, NIITÄ ON TULLUT NIIN PALJON ETTEN OLE EHTINYT VASTAAMAAN! OLETTE IHANIA!!

1.12.2007

Huomenna Rukalla hiihdetään kymmenen kilometriä perinteisellä hiihtotavalla ja minä katselen menoa televisiosta. Aika ei kuitenkaan riittänyt toipumaan taudista täydellisesti terveeksi ja haluan päästä tästä taudista sataprosenttisesti eroon!! Maanantaina on edessä lähtö Davosiin ja tarkoitus on hiihtää jo siellä terveen papereilla normaalivauhtia. Mieli haluaisi jo ladulle kovastikin, mutta järki voittaa tällä kertaa.

30.11.2007

Päätös launtain sprintistä tehty ja se oli oikeastaan ainoa vaihtoehto, koska eilen kuumemittari näytti vielä pientä lämmönnousua. Eli ainakaan huomenna en Rukan ladulla numerolappu rinnassa kiidä. Tämän päivän aamupäivän harjoituksen aikaansaama yskiminen ei luvannut hyvää sunnuntaitakaan ajatellen, mutta mieli halajaa kyllä kovasti ladulle. Nyt pitää vaan mennä päivä kerrallaan ja katsoa. Voihan olla, että tauti paraneekin sitten nopeasti, kun lakipiste on kuitenkin jo ohitettu - niin ainakin vakaasti uskon.  

 

28.11.2007

Tulin tänään Rukalle optimismin aallonharjalla... Huomenna on toiveissa päästä suksille ensimmäisen kerran sitten viime perjantain. Viikonlopun kilpailuja ajatellen paljon riippuu tietenkin huomisesta olosta ja taudin kulusta. Tänään olo on ollut vielä aika tukkoinen ja lämpökin on ollut vielä vähän koholla, joten nähtäväksi jää, onko viikko kuitekin liian vähäpäiväinen... 

 

24.11.2007

Beitostölenin vapaan kymppi jää väliin. Viime yönä kurkkukipu paheni ja aamulla oli päätöksen paikka, vaikea toki, mutta terveydellä ei kannata leikkiä. Täytyy toivoa, että tämän päivän väliin jättäminen saa taudin menemään nopeammin ohi ja ensi viikonlopun Kuusamon maailmancup menisi sitten jo suunnitelmien mukaan.

 

20.11.2007

 Reilu kaksi viikkoa Oloksella upeissa olosuhteissa ja toivon, että edessä oleva talvi olisi yhtä hyväluminen kuin tänne jäävä maisema tällä hetkellä. Torstaina lähdemme Norjaan, jossa käydään viikonloppuna maailmancupin normaalimatkojen avaus vapaalla tyylillä. Lisäksi ohjelmassa on viesti sunnuntaina. Peukut pystyyn!

 

12.11.2007

Tänään tuntui rikokselta metelöidä ladulla hiihtämällä; se hiljaisuus, joka tänään täällä vallitsi, oli uskomaton! Todellakin suurin ääni lähti ladulla liukuvasta suksesta. Puut olivat jähmettyneet paikoilleen lumikuorrutuksensa alle; ei edes tuulenvirettä missään. Olisi ollut synti edes ajatella mitään suurempia. Nautin vain rauhasta, joka lumen satumaassa vallitsi. Jos tällaisessa rauhassa ei mieli lepää, ei missään.

 

9.11.2007

Tervehdys Muonion lumisista maisemista! Täällä sataa jo toista päivää lunta ja maisema alkaa näyttää jo varsin mallikkaalta. Pakkastakin on kymmenkunta astetta, joten talvi on täysillä käynnissä. Ladulla on suhinaa; paikalla ovat Saksan ampumahiihtäjät ja yhdistetyn väki sekä venäläisistä niin monta porukkaa etten ole ihan kärryillä, mitä joukkueita heiltä täällä on. Virolaiset kuluttavat myös samaa latua, Puolan ampumahiihtäjät, maastohiihto-tsekit ja paljon muita. Eli ladulla ei ole yksinäistä. Tarkoitus on hiihtää täällä pidettävissä kilpailuissa ensi viikon lauantaina perinteisen kymppi ja mikäli tarve vaatii, myös sunnuntain vapaan vitonen. Mutta sitä ennen on vielä monta harjoituspäivää.  

 

30.10.2007

Niin vaan on taas kilpailukausi avattu. Lauantain henkilökohtainen sprintti meni huonojen lähtöjen vuoksi vähän turhaksi kiirehtimiseksi matkalla ja tekniikka ei ollut aika-ajon luokkaa. Sijoitus kuitenkin yhden pykälän viime vuotta parempi ja aika-ajo erittäin paljon edellisvuotta parempi, joten ihan ok päivä. Sunnuntaina sitten jo finaalissa hiihto alkoi oikeasti olla hiihtämistä ja meno parani koko ajan. Taisi olla ensimmäinen parisprintti Pirjon kanssa ja takuulla ensimmäinen Murasen kanssa ja heti hienosti pallipaikalle. Sunnuntaista jäi hyvä mieli monella tapaa.

Nyt odotellaan talven tuloa tänne kotimaahan ja elellään päivä kerrallaan. Valmius muutoksiin suunnitelmissa on oltava, koska nyt jos koskaan ei kannata huonoihin olosuhteisiin enää mennnä.

25.10.2007

Huomenna Düsseldorfiin avaamaan maailmancupin kilpailukausi lauantaina hiihdettävällä vapaan sprintillä. Tutuksi tullut Düsseldorfin katurata odottaa ja eksotiikkaa kilpailuviikonloppuun lisätäksemme asumme tänä vuonna laivassa (???). Toivottavasti ei iske pahoinvointi...

 

11.10.2007

Jälleen Ramsaussa. Uskaltanenko kirjoittaa, ettei käy kuten viimeksi, että säät ovat suosineet. No, ovat ne suosineet ja toivottavasti ennuste pitää ja aurinko hellii meitä sunnuntaihin saakka. Lumi on ollut edelliskerrasta poiketen karkeaa, koska uutta lunta ei viime leirin jälkeen jäätikölle ole satanut. Väkeä on kuin pipoa, hissiin jonottamiseen menee reilusti enemmän aikaa kuin viime leirillä, mutta tilanne oli aivan sama vuosi sitten. Nyt vaan on se aika vuodesta, jolloin todella moni maajoukkue ja etsii lunta suksien alle. Toivottavasti Suomessa ilmat alkaisivat pikkuhiljaa kylmetä ja Lappi saada lumipeitteen. Toivomukset toistuvat vuodesta toiseen... 

 

10.9.2007

Ensimmäinen harjoituspäivä purkissa Ramsaussa. Tänään jäätiköllä oli pehmeät olosuhteet, kun viime päivien aikana sinne on satanut 80 cm uutta lunta. Luistelubaana oli melko pehmeä, mutta onneksi lumi oli liukasta. Pakkasta mukavat 3 astetta. Auringon paistaessa puuskittaisessa tuulessa pehmeäkin baana meni, varsinkin sen tiedon valossa, että esim. saksalaiset ovat odotelleet hiihtokelejä täällä keskiviikosta saakka. Meitä onnisti siis siinä mielessä; pääsimme heti tositoimiin.

 

31.8.2007

Viimeinen leiripäivä käsillä täällä Saariselällä. Ilma on edelleen plussan puolella. Edellistä kirjoituskertaa uhmaten säiden herra heitteli muutamia sadekuuroja kiusaksemme, mutta aika maltillisesti kuitenkin. Toivottavasti seuraavan kerran tänne saapuessamme maassa on reilusti lumipeitettä ja ilma kylmempi... 

 

29.8.2007

Terveiset viileänihanasta Suomen lapista. Saariselällä on tasaisen varmasti aamulämpötila ollut laskusuunnassa, tänään mittari näytti seitsemän aikaan +3:a astetta. Pukeutumiskysymys, koska kyllähän kylmyyttä (ainakin näitä lukemia) vastaan vielä pukeutuu, kunhan ei vettä sada siihen sekaan. Muutama raekuuro on kyllä joukkoon sopinut, mutta todellakin toistaiseksi ilma on ollut vielä hyvä. Perjantaihin saakka täällä ja sitten viikko treeniä kotona. Ramsau odottaa 9.9.

  
  

29.7.2007

Stavanger ja Sandnes olivat kauniita paikkoja, sää tosin ei oikein suosinut rullahiihtoa katuradalla. Vettä satoi molempina kisapäivinä enkä nähnyt järkeä riskeerata hyvin mennyttä harjoituskautta hiihtämällä ihan täysillä niitä osuuksia, joissa rullat lipsuivat. Perjantain normaalimatkan (7,8km) kilpailuun tuli myös vähän kiire, kun lento Oslosta oli myöhässä ja saavuin hotellille tuntia ennen kilpailun alkua. Kisa meni siihen nähden siis ihan hyvin, olin neljäs norjalaisten jälkeen. Lauantain sprintti saikin sitten kaikilla hymyn huulille, kun aika-ajon jälkeen kurvailimme maalissa varikolle. Rata oli niin liukas, että jok'ikisellä oli hankaluuksia pysyä pystyssä, kaikilta se ei onnistunutkaan. Erät joka tapauksessa käytiin läpi sadetta uhmaten ja oma taipaleeni jäi semifinaaliin, olin sen neljäs ja koska kilpailuissa hiihdettiin vain A-finaali, pääsin hotellille kuumaan suihkuun muita aiemmin :). 

 

26.7.2007 

Leiri Vuokatissa takana ja huomenna matka suuntaa kohti Norjaa, jossa Sandnesissa hiihdetään perjantaina normaalimatka ja lauantaina sprinttikilpailu vapaalla. Viikko erittäin tehokasta harjoittelua alla ei varmaan takaa herkintä menoa Norjassa, mutta perästä kuuluu...  Viimeinen harjoitus Vuokatissa tehtiin suolla, joka paikoitellen muistutti kyllä lähinnä järveä...

 

8.7.2007

Kaksi harjoitusta jäljellä Åren maisemissa, tänään iltapäivällä ja huomenna vielä ennen kotimatkaa aamutuimaan. Leiri on ollut onnistunut, Thomaksen pohjeluun murtumaa lukuun ottamatta. Onneksi mies itse jaksoi olla reippaalla mielellä tapaturmasta huolimatta. Tsemppiä vaan kipsijaksolle, mitään ei ole menetetty! Itsellä muistui mieleen oma vastaavanlainen loukkaantuminen 11 vuotta sitten... Onko siitä todellakin jo niin kauan??? Huh. No, huomenna siis kotiin täältä ja pari viikkoa harjoittelua kotona ennen seuraavaa leiriä Vuokatissa. 

 

5.6.2007

Kaksi harjoituspäivää takana Sognefjälletissä. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta molempina päivinä ja sen huomaa kyllä naamasta... Lunta on ainakin kaksi metriä ja baana on ollut erinomaisessa kunnossa lämpimästä säästä huolimatta. Aamupäivisin hiihdämme vapaata ja iltapäivä on pyhitetty perinteiselle. Tämä siitä syystä, että baana pysyy aamuisin paremmin kovana ja silloin on parempi luistella. Järjestely on myös sen verran vakiintunut tänne, että aamupäivisin ei perinteisen latua edes ajeta.

  
  

26.5.2007

Toukokuu pian takana ja harjoittelua on tullut enemmän kuin koskaan aiemmin. Leiri Kreetalla oli hyvä avaus ja vaikka siellä tällä hipiällä olikin muutamana päivänä ihan liian kuuma, tuli reissu oikeaan kohtaan. Sen jälkeen Suomen viileämpi ilma on tuntunut erityisen raikkaalta harjoitella. Ensi viikon sunnuntaina on vuorossa Norjan Sognefjället ja viikon mittainen hiihtoleiri. Katsotaan mitä mieltä Suomen säästä olen sen jälkeen...

  
Koko joukko Kreetalla harjoituksen päätteeksi.  

25.3.2007

Maailmancupkausi on nyt ohi ja vaikka kausi jatkuukin vielä ensi viikolla SM-kilpailujen merkeissä kolmen startin verran, voi nyt jo aika hyvillä mielin katsoa taaksepäin. Tour de Skin voitto, MM-kilpailujen kullat ja pronssi sekä maailmancupin overallin sekä distanssin ja sprintticupin voitot ovat kaikki saavutuksina sellaisia, että niiden järjestykseen laittaminen on todella vaikeaa. Hieno kausi, kiitos kaikille mukana eläneille!

  
 Gumbölen kartanossa yhteistyökumppaneiden kanssa juhlien. 

21.3.2007

Tänään hiihdetään Tukholmassa Royal Palace Sprintti, joka on maailmancupin viimeinen sprinttikilpailu tälle kaudelle. Päivä on pitkä, koska aika-ajot alkavat vasta viideltä iltapäivällä ja erät vasta 19.30. Sprintticupin voitto varmistui jo Drammenissa, mutta silti toiveissa on vielä tänäänkin hiihtää hyvin. Järjestäjät kertoivat, että lunta on vähän ja se on todella likaista, joten jännityksellä jäämme odottamaan millainen kilpaillusta muodostuu. Tiedossa on ainakin se, että liikaa ei suksille verryttelemään pääse, koska rataa täytyy säästää. Rata tullaan myös suolaamaan, joten se saattaa illan pimetessä muuttua melko vauhdikkaaksi. Kaupunkisprinttiä siis luvassa...

17.3.2007

Maailmancupit täällä Norjassa ovat ohi ja saaliina voitto Drammenista sekä kakkossija täältä Holmenkollenilta. Hyvä reissu siis. Tänään oli mielenkiintoinen kilpailu, kun hiihdin harhaan ensimmäisestä risteyksestä, kun piti kääntyä 12 km lenkille. Muovinauha, jolla rata piti olla merkattu olikin tuulen ansiosta lentänyt 12 kilometrin reitin päälle ja ajattelin, että katsoin väärin eikä sinne siis pidäkään mennä. Onneksi ei käynyt Kowalzykit ja huomasin virheen heti ja sain käännyttyä takaisin melko pian. Justyna siis meni sinne 16 kilometrin lenkille.... Outoa oli, ettei risteyksessä ollut järjestysmiestä sillä useampi kilpailija meni siinä merkkauksen vuoksi harhaan. Siinä meni ehkä viitisentoista sekuntia hukkaan. Muutenkin toinen kierros oli tänään selvästi ensimmäistä parempi ja loppu tulikin tosi hyvin. Eroa Aino-Kaisaan oli suurimmillaan 55 sekuntia ja maalissa 30. Taidamme olla Neumannovan kanssa tasoissa distanssicupin pisteissä, joten yksi piste Falunin pursuitista riittäisi sen cupin voittoon ja toisi meille yhden maapaikan lisää ensi kaudelle. Siinä sen kisan tavoite. Nyt jäämme tänne vielä tiistaihin saakka harjoittelemaan ja sitten siirrymme Tukholmaan, jos siellä sprintti keskiviikkona hiihdetään.

 

13.3.2007

Taas saa kehua Espoon Oittaan latuja! Jos Subarun ratin takaa olisi aamukahdeksalta tehnyt päätöksen mennäkö hiihtämään vai ei, kun lämpömittari näytti +4 eikä lunta ollut juuri nimeksikään teiden varsilla, olisi jäänyt nautinto kokematta. Siellä latukissa ajeli baanaa parhaillaan ja kolmonen oli erinomaisessa kunnossa! Jos nyt jollain on vielä kilometrejä keräämättä tämän talven lumilta, nokka kohti Oittaata.

 

11.3.2007

Tänään oli sitten tällainen päivä. Tuskin aamun 4.30 herääminen ja tyynyä vastaan käyty kahden ja puolen tunnin painimatsi auttoivat asiaa. Olo oli aamusta saakka väsynyt ja ladulla se kyllä tänään näkyikin. Nyt toivon saavani pian Euroopan ajasta kiinni, jotta Drammenissa ladulla olisi taas normaalia menoa. 

 

10.3.2007

Tänään oli Salpausselällä mahtava tunnelma, kun katsojia oli todella paljon ja iloksemme äänekkäitä. Uneliaisuus kaikkosi salamana silmistä, kun lähtöviivalla seistessä yleisömeri yltyi taputuksiin! Olipa hieno päivä hiihtää kotiyleisölle kaksoisvoitto Riitta-Liisan kanssa. Ja paras paikka varmistaa maailmancupin kokonaiskilpailun voitto kotiin!!!!

Kilpailu meni erittäin hyvin kaikissa vaiheissa ja huoltoryhmä näytti taas kyntensä; meillä oli joukkueena tänään erinomainen suksi. Ja vetisissä olosuhteissa se auttoi kotiyleisön lisäksi todella paljon. KIITOS KAIKILLE PAIKALLA HURRANNEILLE!!! 

7.3.2007

Joku pahus söi sivuiltani 26.2. jälkeiset turinat, pahoittelen tätä. Muistini ei riitä toistamaan tuona aikana kirjoittamiani tekstejä, mutta tässä uutta. Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia ihania ihmisiä kukkalähetyksistä ja kirjeistä. Parasta palautetta on ollut kuulla, että olette eläneet suorituksissa mukana sydämellänne ja iloinneet onnistumisista. Muisto kolmenkympin palkintojenjaosta nostaa vieläkin kyyneleet silmiin. Se oli hieno päivä. Huomenna on aika pakata kassi taas ja ajella Salpausselälle. Lauantaina kilpailut jatkuvat. Toivottavasti jaksatte tulla kannustamaan! 

26.2.2007

Eilinen pursuit-kisa päättyi keskeytykseen, koska selkää särki jo perinteisellä osuudella eikä vapaalla ollut mitään mahdollisuuksia enää nousta taistelemaan mitalisijoista. Niinpä oli helppo päätös säästää selkää ja kurvailla voidekopille. Nyt vaan ei enää olekaan niin helppoa tehdä päätöstä huomisesta vapaan kympin kisasta, kun lihaksisto on ihan hyvässä kunnossa ja selkäkin parempi, kiitos fysioterapeuttimme, mutta silti pitäisi osata veikata huomisen kilpailun vaikutus selkään ja arvioida siltä pohjalta loppukisoja. Mieli tekisi ladulle, mutta mutta. Päätös jää aamuun.

 

24.2.2007

Nyt, kahden ensimmäisen MM-kisastartin ja kahden mitalin jälkeen, tuntuu aika hyvältä!! Eilinen päivä oli todellinen taistelu ja tulos oli täydellinen. Riitta-Liisan kanssa pystyimme mielestäni molemmat käyttämään omia vahvuuksiamme hyvin kilpailussa hyväksemme ja sillähän se paras tulos yleensä tulee. 

Edellispäivän henkilökohtaisessa sprintissä päivä venähti pitkäksi, kun palkintojen jaon ja dopingtestin jälkeen pääsin takaisin hotellille vasta puolenyön jälkeen ja nukkumaan joskus yhden maissa. Siinä kisassa kelin vuoksi ärtynyt selkä tuntui parisprintin karsinnassa todella pahalta, mutta ennen finaalia ottamani kipulääke auttoi onneksi pahimpaan kipuun ja finaali menikin jo paljon paremmin.

Hannun upea hiihto samalla stadionilla eilen oli myös upeaa katsottavaa ja nosti joukkueen henkeä entisestään. Hieno päivä!!!

  
  

22.2.2007

Kisat alkavat. Aika-ajot ovat paikallista aikaa vasta 16.30, joten siihen saakka täytyy pitää itsensä liikkeessä, ettei ehdi löysistymään. Eilinen rankka lumisade juuri kisa-aikaan ei ollut mukava yllätys, mutta täksi päiväksi on ainakin luvattu kirkasta säätä. Toivottavasti ennustus toteutuu ja kisat viedään läpi hyvässä kelissä. Eilen hallissa sisällä lumi oli edelleen karkeaa ja vetistä, kun taas ulkona oli vasta satanutta kuivaa lunta. Hmm. No, tänään on päivä uusi. Nyt on aika mennä vähön jaloittelemaan ja sitten lounaalle. Peukut pystyyn! 

 

20.2.2007

Kaksi päivää MM-kilpailujen starttiin ja takana parhaiten nukuttu yö. Ensimmäinen yö, etten heräillyt kertaakaan. Jokainen päivä täällä on mennyt sen puolesta hyvin, ettei kesken päivän ole iskenyt unitautia ja on ollut aikaa seurailla mielenkiinnolla sään vaihtumista. Yhden päivän aikana ehtii nähdä suunnilleen kaikki mahdolliset säätyypit. Eilenkin aivan tajuton lumisade alkoi suunnilleen nollasta sataan sekunnissa. No, ehkei ihan, mutta olin juuri silloin stadionilla hiihtämässä, kun sade oli sakeimmillaan eikä laskuissa nähnyt eteensä. Puhumattakaan siitä, oliko perinteisen ladusta havaintoakaan. Katsellaan, mitä kisojen aikaan sitten on luvassa..... Toivottavasti ei käy naganon dählejä.... 

 

16.2.2007

Tosiaankin, ensimmäinen yö Sapporossa nukuttu ja ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että sopeutuminen aikaeroon voisi sujua viime vuoden kokemusta paremmin... Lähdimme Livignosta ystävänpäivänä aamulla klo 8.30 busseilemaan kohti Frankfurtia. Frankfurtissa olimme noin kuudelta illalla ja lento Tokioon lähti kahdeksan maissa. Koneessa sain heti hyvin unen päästä kiinni ja näin sain jo vähän Japanin rytmistä kiinni, koska kello oli tuolloin Japanissa neljä yöllä. Pakotin itseni hereille lennon aikana Japanin aikaan kymmeneltä aamulla ja loppulento meni yllättävän hyvin elokuvaa katsellessa. Tokiosta lensimme vielä Sapporoon ja olimme sopivasti perillä hotellilla kymmeneltä illalla paikallista aikaa. Eli pääsin suoraan unten maille. Tänään aamulla ei toistunut viime vuoden kauhukaava eikä siivooja päässyt herättämään yhdeltätoista vaan heräsin nätisti jo ennen kellon soittoa puoli kahdeksalta. Muutama päivä tässä varmasti vielä menee totutellessa rytmiin, mutta ainakin alku on todella paljon lupaavampi kuin viime vuonna.

 

3.2.2007

Hieno päivä jälleen. Huolto onnistui loistavasti, lähtöpaikka loi hyvät mahdollisuudet hiihtää tasainen kilpailu eikä flunssa päässyt voitolle. Varmuuden vuoksi huominen viesti jää kuitenkin väliin, jotta tauti ei saa parempaa otetta. Huomenna siirrymme myös Livignoon viimeistelyleirille. 

 

27.1.2007

Kakkossija vaikealla hiihdolla teki nannaa. Hiihto oli alusta asti hankalaa eikä lumisade sitä yhtään ainakaan helpottanut. Kilpailujen järjestäjät tekivät ratkaisun olla ajamatta latua ennen kilpailua vaikka lunta olikin tullut reilusti edellisen ajon jälkeen. Viimeisellä kierroksella, kun suurin osa hiihtäjistä oli jo mennyt maaliin, oli meillä jälkipään hiihtäjillä ladulla jo aika paljon lunta. Varsinkin kun itse sain edelläni lähteneen Smigunin kiinni jo ensimmäisellä kierroksella, oli edelläni pitkä rako hiihtäjistä. Silti viimeisellä kahdella kilometrillä sain Kowalczykiä 11 sekuntia kiinni, joten yritys hyvä kymmenen. Ja tietenkin sijoitus myös hyvä.

Smile

 

24.1.2007

Onneksi Oittaan latupohjat on kesällä tehty niin hyvään kuntoon, että tällainen pienimuotoinen lumisade riittää takaamaan mahdollisuuden hiihtää. Kilometrin lenkillä oli myös ajettua tykkilunta ja se olikin loistavassa kunnossa. Pian uskon myös pidemmän lenkin olevan valmis, sen verran tiuhaan kuorma-autot lumilasteja lenkille ajoivat. Oma nautintoni Espoon lumista jäänee tosin tältä talvelta tähän; kaksi kertaa Espoon golfkentällä ja tänään Oittaalla. Huomenna lähdemme Otepäähän maailmancupin kilpailuihin ja seuraavan viikon tiistaina jo Keski-Eurooppaan. Siltä reissulta siirrymme suoraan Sapporoon helmikuun puolivälin paikkeilla. Toivottavasti maaliskuussa talvea on vielä täällä jäljellä.

 

22.1.2007

Kotimaa taas jalkojen alla. Rybinskin maailmancupin reissu täytti odotukset, pisteitä tuli lisää kokonaiscupia ajatellen mukavasti vaikka sunnuntain sprintti jäikin harmittamaan. 20 000 katsojaa oli mukava lisä tunnelmaan. Stadionilla ei tarvittu nauhoitettuja hurraa-huutoja eikä aplodeja. 

 

15.1.2007

Poets of the Fall soi korvissa, pakkasta 14 astetta ja hämärtyvä Rovaniemen ilta, perinteistä täydellisessä yksinäisyydessä. Siinäpä kiteytettynä tämän päivän harjoitus. Suosittelen kokeilemaan kaikkia yllä mainitsemiani yhdessä ja erikseen.

11.1.2007

Tour de Skillä ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta kirjoitella tänne kuulumisia, pahoittelen sitä. Nyt, kun olen ollut kotona maanantai-illasta (yöstä) saakka, alkaa sumu silmistä jo kaikota ja olo olla inhimillisen rajamailla. Maanantaina, kun lentokoneen tassut tömähtivät Helsinki-Vantaalle, olo oli todella zombie. Paikalle saapunut toimittaja sai nähdä todella väsyneen urheilijan ja tuntui, että omat piuhat olivat sen verran poikki että kävelemiseen keskittyminen vei kaikki voimat. Kilpailuruljanssin aikana väsymystä ei onneksi huomannut, mutta kun kaikki oli ohi, väsymys oli todella raju. Kaksi päivää haastatteluja ja niiden ohella lepäämisen yritystä on nyt takana ja tänään oli ilo löytää aikaa kevyelle harjoittelulle jo. Huomenna ajelen illalla Keuruuta kohti, lauantaina on tarkoitus hiihtää SM-sprintti.

 

21.12.2006

Ensimmäinen hetki viikonlopun maailmancupin kilpailureissun jälkeen aikaa istahtaa ja kirjoittaa. Viikonloppu oli monivaiheinen, täytyy sanoa, ja yllätyksellinen myös. Lauantaina riemu oli rajaton, koska sain vuosien tauon jälkeen hiihtää kuntoni mukaisesti vapaalla hiihtotyylillä. Tulos oli paras mahdollinen. Vaikka pieniä oireita selässä lauantaina olikin, ne pysyivät erinomaisen suksen ja tarkan hiihtämisen ansiosta sillä tasolla, etteivät haitanneet menoa.

Sunnuntai oli sitten ihan toinen juttu. Lauantain onnistumisen jälkeen ei käynyt mielessäkään, että seuraavana päivänä oireet voisivat olosuhteiden muututtua tulla niin voimakkaina. Kipu kilpailussa oli niin kova, että toisella kierroksella en enää voinut olla varma, pääsenkö maaliin saakka. Oikea jalka tuli mukana täysin vailla kontrollia. Jouduin työntämään tasatyöntöä välillä päästäkseni eteenpäin.

Olen saanut vuosien varrella monenmoisia arvioita vaivojen syystä ja pyrkinyt aina arvioiden pohjalta tekemään asioita oireiden poistamiseksi. Tänä kesänä olemme kuitenkin mielestäni löytäneet oikean oireiden syyn, siitä kiitos Kankaan Jukalle. Kesästä saakka olen siis tehnyt todellakin oikeaa työtä, josta lauantai oli oiva osoitus. Vapaa kulkee, kunhan saan sitä hiihtää oireitta, molemmilla jaloilla :).

Oikotietä onneen ei kuitenkaan ole, työ on pitkäjänteistä tässäkin asiassa. Muutokset eivät tapahdu hetkessä ja vaikka muutamassa kuukaudessa parannusta onkin tapahtunut, selkäni ei vielä ole terästä vaan vaatii lisää jumppaa. Mutta hyvä päivä on mahdollista nähdä!

Urheilijana tällainen vaiva on monella tapaa harmillinen. Toki ensisijaisesti tuloksen tekemiseen vaikuttaessaan. Mutta myös siten, että esimerkiksi minusta on tullut täysin perinteisen hiihtäjä ihmisten mielissä. Kun olen vapaan kisoissa hiihtänyt heikompia sijoja enkä ole halunnut vaivastani huudella, on syntynyt yleinen käsitys siitä, että en osaa hiihtää vapaata.

Siinä mielessä viikonloppu ja sunnuntain reaktiot ympäristössäni tulivat minulle melkoisena yllätyksenä. Kun lauantain jälkeen tiedettiin, mihin vapaalla pystyn, mutta sitten sunnuntaina kaikki pystyivät seuraamaan, mitä oireet hiihtämiselle tekevät, reaktiot olivat aika voimakkaita jopa niiden ihmisten taholta, jotka oireistani tiesivät. Aiemmin hiihtoani ei vain ole näkynyt televisiossa niinä päivinä, kun selkä on vaivannut, koska olen päätynyt niille sijoille, jotka eivät kiinnosta. Oli vaikea saada ihmisiä ymmärtämään, että näiden oireiden kanssa olen itse taistellut jo vuosia; ettei kyse ole mistään "vakavasta" vaikka toki sunnuntaina oireet olivat todella voimakkaat eivätkä onneksi ole usein noin pahoja.

Eli othamma siis rauhallisesti, työ jatkuu ja kaikki on mahdollista!

Kankaan Jukka hoiti minut maanantaina Helsingissä ja antoi seuraavan lausunnon, jotta termit olisivat oikein: "Ongelmana alaselän oikean puoleinen kipu, joka on estänyt täysipainoisen hiihdon. Vasemman lonkan ojentuminen estynyt kokonaan SI-nivelen liikerajoituksen ja neurogeenisen kivun vuoksi. Vasemmassa nilkassa sekundaari neurogeeninen liikehäiriö. Vasemman puolen liikerajoitukset ovat aiheuttaneet alaselän voimakkaan kivun ja lihasinhibition, mikä on estänyt täysipainoisen hiihdon tekemisen."

16.12.2006

Ensimmäinen voitto vapaalla maailmancupissa oli aika huikea kokemus! Hiihto pysyi kasassa koko matkan teknisesti ja siitä olen erityisen iloinen. Jarmolle vaan Rovaniemelle terveisiä, että edellispäivien puhelinneuvottelu tekniikasta toimi!

 

13.12.2006

Mikä päivä! Tai pitäisi varmaankin sanoa päivät. Muutaman vatsatautivuorokauden jälkeen en todellakaan uskonut voittavani täällä. Päätin lähteä hiihtämään rentoa kilpailua, jotta saisin hyvän ja ehjän kilpailun ennen Tour de Skitä ja kuinkas siinä sitten kävikään! Olen yllättynyt ja erittäin onnellinen!

 

2.12.2006

Jos jossain on paremmat olosuhteet harjoitella tällä hetkellä kuin täällä Oloksella, en halua tietää. Viime yönä satoi kymmenisen senttiä uutta lunta ja aamulla pakkasta oli kaksi astetta. Baana on hyvässä kunnossa ja keli liukas.

Ensi viikonlopun maailmancupin kilpailut on kokonaan peruttu; varapaikkaa Cognen kilpailuille ei löytynyt. Tällä hetkellä suunnitelma on kuitenkin lähteä Italiaan ensi viikon torstaina. Toivottavasti siellä on lunta riittävästi takaamaan hyvät harjoitusolosuhteet. Cogne yrittää vielä järjestää peruttuja kilpailuja korvaamaan 13. päivä 10 kilometrin perinteisen kilpailun, joten yritystä siellä olosuhteiden luomiseen ainakin luulisi olevan.

 

28.11.2006

Viikonlopun Rukan maailmancupista jäi todella hyvä mieli. Vaikka voitto lauantaina lipsahtikin Majdicille, sunnuntain hiihto kruunasi koko kolmiviikkoisen reissun. Sunnuntaiaamuna olo oli lauantain sprintistä vähän väsynyt, mutta kilpailussa siitä väsymyksestä ei kyllä enää ollut tippaakaan haittaa. Myös Tour de Skitä varten kokemus oli hyvä, koska sen aikana saattaa myös jossain vaiheessa vähän väsyttää Wink.

Nyt saan olla kotosalla huomiseen saakka, torstaina täytyy lähteä etsimään lunta jostain päin Suomea, kun Les Saisiesiin suunniteltu leiri on peruttu lumen puutteen vuoksi.

  
  

22.11.2006

Viime viikonlopun maailmancupin jälkeen päätinkin jäädä tänne Jällivaaraan harjoittelemaan. Vaikka lämpötila täälläkin on käynyt plussalla, lunta on tullut välillä todella reippaalla tahdilla. Huomenna hyppään taas auton rattiin ja ajan Rukalle.

 

19.11.2006

Kolmas sija viestissä lämmittää mieltä. Oma hiihto ei ollut vielä parasta perinteistä, jota osaan, mutta juuri siksi siihen voi olla tyytyväinen, koska ero kärkeen kuitenkin kapeni. Kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, vauhti paranee vielä tästä.

 

18.11.2006

Maailmancup normaalimatkojen osalta avattu. Pitkästä aikaa kohtalainen sijoitus vapaalla näillä matkoilla. Vaikka ero voittajaan oli minuutin, pallisijoitus jäi vain 26,5 sekunnin päähän ja kuudenteen eroa jäi 11,6 sekuntia. Harmittavan lähelle siis jäivät paremmat sijoitukset. Positiivista oli se, että hiihto tuntui tasaisen vahvalta koko kilpailun eikä vauhti hyytynyt loppua kohden. Suksi oli myös todella hyvä tänään.

 

15.11.2006

Laukut on pakattu ja huomenna aamulla lähdemme Subarulla huristelemaan kohti Jällivaaraa ja ensimmäisiä normaalimatkan maailmancupin osakilpailuja. Aamupalalta on tarkoitus startata ja ehtiä perille hyvissä ajoin, että ehdimme vielä kiertämään ratoja. Paikka on tuttu parin vuoden takaa maailmancupin avauksesta, mutta parempien lumiolosuhteiden vuoksi ratoja on vähän viime kerrasta muutettu.

 

10.11.2006

Leiri Saariselällä on jokseenkin puolivälissä. Tänä vuonna ei ole sadeasuja tarvittu, onneksi. Pakkanen on pysytellyt kymmenen asteen tietämillä, pääosin kylmemmällä puolella. Harjoittelu on sujunut hyvin ja sunnuntaina on tarkoitus startata kymmenen kilometrin perinteisen kilpailuun. Tarkoituksena on saada yksi startti ennen Jällivaaran maailmancupin kilpailuja. Toivottavasti pakkanen ei kiristy sunnuntaiksi ja pilaa suunnitelmaa.

 

3.11.2006

Kylmä sää jatkuu täällä Oloksella. Tänään mittari on jähmettynyt -14 asteeseen ja lumi oli melkoisen nahkeaa aamupäivän treenissä. Neljän kilometrin peruslenkki on erinomaisessa kunnossa.

 

1.11.2006

Lensin tänään aamulla Rovaniemelle, josta hyppäsin Subarun rattiin hiihtotreenin jälkeen ja ajelin Olokselle aloittamaan lumileirin. Tarkoitus on olla täällä Oloksella maanantaihin saakka ja sen jälkeen siirtyä A-maajoukkueen leirille Saariselälle.

 

29.10.2006

Onnistuimme Aino-Kaisan kanssa hyvin taktiikassamme tänään ja vaikka Norja ja Ruotsi edelle ehtivätkin, kolmas sija antaa aihetta hymyyn. Se on paras viestisijoitus Düsseldorfista meille. Oma hiihtoni oli koko viikonlopun parempaa kuin aiemmin vastaavissa karkeloissa. Nyt voin hyvillä mielin lähteä lumileirille jatkamaan harjoituskautta.

 

28.10.2006

Aika-ajon neljäs sija on Düsseldorfin kilpailujen paras osaltani koskaan. Hiihto tuntui hallitummalta kuin aikaisempina vuosina täällä ja siitä jäi hyvä mieli. A-finaaliin pääsy oli tuhannesosista kiinni vaikka itsellä olikin maaliviivan ylittämishetkellä vahva tunne, että ovi A-finaaliin on auki. B-finaalissa sitten heti lähdössä sotkeennuimme toistemme suksiin Norgrenin kanssa ja pyllähdyksen jälkeen viisi karkuun päässyttä pysyttelivät pystyssä eikä välimatka enää pienentynyt yrityksestäni huolimatta. Käteen jäi 12. sija, joka ei tyydytä. Silti hiihtona suoritukset olivat hyviä ja huomenna on uusi mahdollisuus kerätä hyvää fiilistä hiihdosta.

 

26.10.2006

Huomenna matkaamme Düsseldorfiin avaamaan kauden lauantaina kaupunkisprintillä. Kotosalla on ollut aika syksyiset olosuhteet, mutta onneksi olen pystynyt silti tekemään suunnitellut harjoitukset. Lentoliput Saariselälle on jo varattu, joten Düsseldorfin jälkeen on heti aika hakeutua luonnonlumelle kauniiseen lappiin.

 

16.10.2006

Terveiset taas Ramsausta! Tulimme tänne 7. päivä ja ilma on ollut kuin morsian koko leirin ajan. Aamuisin hiihtopaikalla on ollut muutama lämpöaste tai pikkupakkanen ja aurinkoista. Parin päivän vatsapöpö on nyt taaksejäänyttä elämää ja tänään ruoka maistuu entistä paremmalle!

19.9.2006

Leirin viimeinen päivä käsillä ja aamulla keli ylhäällä jäätiköllä oli niin huono, että hiihtotreeni vaihtui jalkalenkiksi ja kuntosaliharjoitukseksi. Huomenna matkaamme aamuvarhaisella kotia kohti ja palaamme toivottavasti parempiin olosuhteisiin tänne 7.10. Nyt jäätikkö on nimittäin todellakin nimensä veroinen.

  
  

15.9.2006

Terveiset Ramsausta! Viisi ensimmäistä päivää aurinko helli meitä jäätiköllä ja täällä alhaalla kylässä, jossa asumme. Eilinen lepopäiväkin meni vielä samoissa merkeissä, mutta tänään hiihtopaikalla saimme iskeä sauvaa samaan reikään peräjälkeen, kun tuuli oli puuskittaista ja niin voimakasta, että eteenpäin ei todellakaan päässyt. Lumi sulaa huolestuttavan nopeasti ja mikäli samanlainen ilma jatkuu, huomisen aamun hiihtotreeni voi vaihtua rullasuksi- ja jalkalenkiksi.

  
  

31.8.2006

Eilen Töölönlahden rannassa järjestetyssä One Wayn sauvakävelytapahtumassa oli mukava tunnelma ja kivasti väkeä. Alkujumppa oli reipashenkinen ja tehokas. Sen jälkeen vuorossa oli sauvakävelyn 100 metrin epävirallinen ME-koe. Koska sain kunnian aloittaa kokeen, olin siis hetken aikaa ME:n haltija. Kun kaikki kokelaat olivat ennätystä yrittäneet, sauvakävelyä sai jatkaa joko 3, 6 tai 9 kilometrin lenkillä. Itse kävin 3 kilometrin leppoisan lenkin ja maalissa Isometsän Jari palkitsi suorituksen ruusulla. Hieno tapahtuma!

 

16.8.2006

Kesäkauden leiritys on ohi siinä mielessä, että seuraava leiri on Ramsaun jäätikköleiri syyskuussa. Otepäässä pidimme lyhyen ja tehokkaan leirin, viisi päivää, joihin sisältyi Saku Suverull-kilpailu. Prologi (2,7km rullilla vapaata) meni mukavasti; olin yhdeksäs sen jälkeen ja eroa kärkeen tuli vajaa neljä sekuntia. Aikaerolla ei tässä kilpailussa ollut merkitystä, koska prologin järjestyksestä saatiin lähtöpaikka juoksuosuuteen. Lähdin siis kahdeksannesta ruudusta formulalähtöä mukaillen yhdessä kahdeksanneksi sijoittuneen Korostelevan (RUS) kanssa. Juoksuosuuskin sujui hyvin ja maalissa sija oli sama yhdeksäs. Lopputuloksen ratkaisevaan 12 kilometrin vapaan rullahiihtoon lähdimme sitten juoksun aikaerojen mukaisesti takaa-ajona. Juoksukone Shevchenko (UKR) lähti juoksuosuuden voittajana 46 sekuntia ennen minua. Ensimmäisellä kierroksella yritin hiihtää kiinni edellä menevää letkaa, jossa Riitta-Liisa (lähti kymmenen sekuntia eteeni) ja Aino-Kaisa (starttasi kahdeksan sekuntia ennen minua) hiihtivät, koska tiesin heidän hiihtävän yhteistyössä muiden letkassa olevien kanssa.

 

Tuulisena päivänä peesin hyöty korostui ja muutenkin yksin kiinni hiihtäminen on vaikeaa. Menin siis heti ohi Artemovasta ajatuksena saada letkasta kiinni. Se ei kuitenkaan onnistunut ja Artemova sai siirtyä toiselle kierrokselle vetämään. Hänen perässään sain hiihdettyä rennosti ja viimeiselle eli kolmannelle kierrokselle lähdettäessä menin hänestä uudelleen ohi, sain Aino-Kaisan ja Riitta-Liisan kiinni. Riitta-Liisa jäi peesiin ja saimme vielä poimittua viidentenä startanneen Tchekalevan (RUS) kiinni ennen maalia. Riitta-Liisa meni vielä minusta ohi ja niinpä työntelimme peräkkäin maaliin toisena ja kolmantena Smigunin voitettua.